Lapin tähdet sen kertovat ! Mitä pahaa me suomalaiset olemme ihmiskunnalle tehneet ?

Suomen Keskustasta suurin puolue

Suomen Keskustan kannatus on noussut sitten eduskuntavaalien 14%:sta 18:iin. Plussaa peräti 4 %:a.

Mihin Keskustan kannatuksen lisäys sitten perustuu?

Yksi varma syy on se, että luottamus puolueeseen on palannut kannattajien keskuudessa. Enään ei julki "kepulaiset" kulje hiippailen, vaan pää kohtalaisen pystyssä. Itsetunto on palannut.

Puoluekoneiston tehon tuntien keskusta saattaa olla jo nyt "käytännössä" Suomen suurin puolue.

Toinen syy on varmaankin se, että he onnistuivat valitsemaan puolueenjohtajaksi yrittäjä Sipilän, joka kykenee vetämään selkeää yrittäjien etuja ajavaa politiikkaa. Paljon uskottavammin kuin vaikkapa päämisteri Katainen, jolla asiapohja karkaa, kun mennään yrittäjien asioissa syvemmälle.

Kolmas syy on varmaankin se, että media ei ole "löytänyt" uusia korruptiotapauksia, joilla olisi voinut lyödä koko puoluetta. Kansa pikkuhiljaa on unohtamassa rötökset ja katsoo tulevaisuuteen.

Neljäs syy on maaseudun asukkaat ja hallituksen epäonnistunut kuntauudistus. Maaseudulla ollaan ihan oikeasti huolissaan palveluista ja elämisen mahdollisuuksista. Koko maan asuttuna pitäminen ei näytä olevan Kokoomus-Vasemmistoakselin tavoite, vaan kehys riihessäkin ratkottiin enemmän pääkaupunkiseudun ongelmia valtion rahalla.

Viides syy on se, että perussuomalaisiin ei suhtauduta enään pakonomaisesti ja pelonsekaisin tuntein. Perussuomalaiset koetaan mahdollisena yhteistyökumppanina. Tähän on vaikuttanut varsinkin puheenjohtaja Sipilän avoin ja reilu suhtauminen Soinin pyrkimyksiin.

Suomen keskustasta tulisi kertaheitolla Suomen ylivoimaisesti suurin puolue, jos sanoutuisi edeltäjiensä EU ja eurolinjasta selkein sanoin irti ja osoittaisi asiapohjaisen uuden linjan Suomelle.

Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, koska Keskustalta puuttuu uusi ulkopolitiikan ja itsenäisen linjan tiennäyttäjä.

Riippumattomuuden korostaminen, kun on jäänyt yksin omaan istensä Suomen kansan tehtäväksi.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ilkka,
samansuuntaisia arvioita näyttää meillä olevan.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Seppo,
kiitos oikaisusta. Muistelin gallubbien pohjalukemia.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Jos Keskustapuolueesta tulee suurin puolue, niin sitä äänestäneet joutuvat pettymään, jos haluavat mitään muutosta nykyiseen linjaan. Ei pidä unohtaa edelleenkään sitä, että se ei ole mikään normaali oppositiopuolue, vaan hallituksen tukipuolue. Ks.

http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1268...

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Uskoisin, että ainakin kuntapolitiikan suunta tulisi muuttumaan samoin suhtautuminen alueiden kehittämiseen.

Käyttäjän Hermits kuva
Tomi Virtovuo

Ei tossa mun mielestä mitään erikoista ole. Monissa kepuvoittoisissa kunnissa ihmiset jäi himaan(äänestysprosentti alhaisempi kuin edellisissä vaaleissa). Eivät siis käyttäneet äänioikeuttaan. Kokoomuksen toivekumppani puolueena saaneet sieltä takas kannatusta jonkin verran. PS-mielisiäkin jäi himaan taas sen takia etteivät uskoneet voittoon vaaleissa. Propaganda jyräs siis kuitenkin.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Totta tuokin. Varsinkin kuntavaaleissa monilla paikkakunnilla äänestysprosentti jäi alhaiseksi. Olivatko nukkuvat keskustaa tai vasemmistoa menee jo arvailun puolelle. Rovaniemellä ne ainakin olivat vasemmiston kannattajia jotka pötköttelivät äänestyspäivänä.

Pekka Salo

Keskustapuolue on vahvassa nousussa. Tämä on tosiasia. Seuraavissa vaaleissa mennään yli 20 prosentin ja reilusti. Seuraavassa hallituksessa ovat kepu, kokoomus, rkp ja kristillisdemokraatit. Jytkyt on jo nähty ja kevyiksi todettu.

Keskustapuolueen nykytoimintaa leimaa kuten aina ennenkin suoraselkäinen rehellisyys. Esimerkkinä nyt on tulevan ministeri Pekkarisen toiminta tuulivoimalakysymyksessä.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Tältä näyttää Pekkarisesta ja myllyistä huolimatta. Arvio pitää perustua realismiin oltiin mitä mieltä puolueista tahansa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset