Lapin tähdet sen kertovat ! Mitä pahaa me suomalaiset olemme ihmiskunnalle tehneet ?

Vasemmistoliitto on ajanut tyhjiöön

  • Vasemmistoliitto on ajanut tyhjiöön

Kansan Uutisten entinen päätoimittaja Yrjö Rautio kommentoi, että 

- Vasemmistoliitto teki oikean ratkaisun,kun se päätti pysyä hallituksessa.

Mikäli Vasemmistoliitto olisi lähtenyt hallituksesta sillä olisi ollut kaikki nykyisen hallituksen tekemiset niskassaan.

Varsinkin kun Perussuomalaiset ja Keskusta ovat oppositiossa Vasemmistoliitolle ei olisi jäänyt siinäkään vaihtoehdossa mitään roolia oppositissa.

Vasemmistoliiton tilanne näyttääkin olevan se, että puolue on ajanut itsensä tyhjiöön. Ensi lähdettiin mukaan Kokoomuksen vetämään hallitukseen kysymättä kanattajien ja jäsenten mielipiteitä, ja sen jälkeen ollaan tilassa "ollakko vaiko eikö olla".

Sama jäsenistö puskee päälle ja äänestäjät kaikkoaa.

Vasemmistoliittolaisille äänestäjille, jotka vastustivat hallitukseen menoa, ei myöskään näytä olevan muuta vaihtoehtoa.

Perussuomalaiset karkottaa vasentalaitaa pois. Puolueessa on nousemassa kylmä ja tunteeton suhtautuminen köyhiä ja syrjääntyneitä ihmisiä kohtaan.

Sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle nauretaan ja muutoinkin puolue menee "sinne sun tänne".

Keskustan kannatuksen nousu panee uumoilemaan, että Vasemmistoliittoa aijemmin kannattaneet kertovat äänestävänsä Keskustaa -ainakin mielipidetiedusteluissa.

Mielenkiintoista on nähdä, mitä tekee Vasenryhmän kansanedustajat Yrttiaho ja Mustajärvi?

Perustavatko uuden puolueen -Kansandemokraatit :)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Veikko Korhonen

Tämä nyt taas on sitä kepulaista propagandaa. Kepulit ovat olleet takuumiehenä rahansiirroissa Etelä-Euroopan manjaana-maille Vanhasen ja Kiviniemen johdolla, eikä Sipilä tee poikkeusta. Sipilä on vain hiljaa hissukseen, ettei puolueen kannatus kaikkoa.

Nämä rahansiirrot ovat sitä köyhien kylmää ja tunteetonta kyykyttämistä, jota sinä yrität laittaa persujen kontolle. Uskoisin silti järjen voittoon ja kepun vedätys lopulta paljastuu myös äänestäjille.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Veikko
Perussuomalaiset ovat kieltämättä vastustaneet EU:n tukipaketteja ja suomen takauksia niihin, mutta nyt ollaan innolla Soinin johdolla hamuamassa komissaarin paikkaa sekä innostamassa äänestäjiä Eurovaaleihin.

Veikko Korhonen

Ymmärtääkseni komissaarin paikasta on jo päätetty vaikka vaaleja ei ole edes käyty ja se on hallituksessa sovittu tulevan kokoomukselle. Ilmeisesti paikkaa pedataan Kataiselle tai Stubbille.

http://yle.fi/uutiset/seuraavan_komissaarin_valits...

Seuraavat eurovaalit ovat tärkeät siksi, että ensimmäistä kertaa parlamenttiin on syntymässä EU-kriittisten oma ryhmä. On tärkeää, että perussuomalaiset saisivat sinne mahdollisimman paljon edustajia, koska kaikki muut puolueet ovat eurooppamyönteisiä ja federaationhenkisiä.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi Vastaus kommenttiin #3

Veikko,
sillä ryhmällä ei EU:ssa päätetä yhtään mitään.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #4

Niin, no ei ainakaan niitä surkeita tukipakettipäätöksiä, joiden kannattajia sinä ilmeisesti tuet.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi Vastaus kommenttiin #5

Seppo,
ei kannata pistää omia ajatuksia muiden päähän.

Euroopan parlamentti ei päätä mistään tukipaketeista.

Eurokriittinen ryhmä? Ketä siihen kuuluu?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Komissaaripaikka on tällä haavaa melko selkeä. Edes Rehnillä ei ole kunnon mahdollisuuksia, vaan seuraavan kauden suomalaiskomissaari on joko Katainen tai Stubb.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Hemmo, muistikuvani mukaan vasemmistoliitossa kyllä annettiin jäsenistölle tilaisuus sanoa kantansa hallitukseen menolle. Enemmistön päätös johti hallitukseen. Toki tuo on vain muistikuva. Toki mielenkiintoista on vasenryhmän kahden jäsenen seuraava siirto vai jatkuuko syvä yhteisymmärrys puolueessa. Saas nähdä miten käy.

Ohi kirjoituksen toki, mutta sallinet? Mitä sitten tulee Keskustan rooteliin edessä olevissa eurovaaleissa, niin se vasta mielenkiintoista on onko puolueella selvää kantaa liitovaltion suhteen. Kas kun taitaa olla niin että Rehn on jokseenkin vannoutunut EU:n ja komission ajamaan tiiviiseen liittovaltioon. Saattaa sitten olla ehdokkaina henkilöitä jotka taas ovat kansallisvaltion kannalla. No, jokseenkin tiukkahan tuo liittovaltio on jo nyt. Sen verran tiiviisti johdetaan kansallisten valtioiden päätöksen tekoa.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Sirpa,
Olli Rehn joutuu komissaarina ajamaan EU:n linjaa eikä se voi ajaa Suomen linjaa.

Keskustassa on niin monta EU linjaa kuin on edustajaakin. Puolue joutuu selkeyttämään kantojaan jos meinaa menestyä vaaleissa. Jokun on annettava periksi.

Paavo Väyrysenkö :)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Väyryseltä toki voisi käydäkin yön yli nukuttuaan. :)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Vasemmistoliiton "rooli" oppositiossa olisi kannatuksen vankistaminen. SDP:ltä ja PS:ltä voisi kuvitella silloin valuvan kannatusta. Vasemmistoliitto ikäänkuin myöntäisi, että "tuli töpättyä, kuvittelimme hallituksen olevan toimintakykyisempi, mutta erehdyimme".

Toisaalta, eihän näitä virheitä juuri kukaan myönnä. Päistikkaa vain rotkon pohjalle ja sitten syytetään "ulkopuolisia tekijöitä".

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Toisaalta,
onko puolueiden tehtävä lisätä kannatustaan vai saada jotain aikaan (tai Vasemmistoliiton tapauksessa estää)?

Suurin osa puoluepoliittisesta keskustelusta kiertyy kannatuksen, ts. puolueiden myyntitulosten ympärille. Se on toki helpompaa kuin puhua asiasta.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Andersson kysyi: "onko puolueiden tehtävä lisätä kannatustaan vai saada jotain aikaan (tai Vasemmistoliiton tapauksessa estää)?"

Hyvä ja oleellinen kysymys. Tuota Vassuleiden pitäisi kysyä itseltään. Jos jotakin saa aikaiseksi niin kannatus tulee sen jälkeen. Se tosin on propagandaa hitaampi ja työläämpi tie. Mutta voisi johtaa kestävämpään kannatukseen.

Toisaalta Vassuleilla olisi omaa kannatustaan suurempi vaikutus koska he olisivat Demuleille vasemmistolainen opposio. Sitä pitäisi Demuleidenkin varoa ja siten tarkistaa omaa linjaansa vasemmistolaisemmaksi. Sitä he eivät halua tehdä ja pyrkivät siksi pitämään Vassulit n.s. kynsin hampain mukana uppoavassa laivassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset