Lapin kultaa ja itsenäisyyttä janoava lapinÄSSÄ POHJOISIA AJANKUVIA JA AATOKSIA VUODENAIKOJEN VIRRASSA

Perussuomalaisten alamäki

  • Perussuomalaisten alamäki
  • Perussuomalaisten alamäki
  • Perussuomalaisten alamäki
  • Perussuomalaisten alamäki

Perussuomalaisten kannatus on jo jonkin aikaa laskenut. Viimeisin Helsingin Sanomien gallub lupaa 15%:a. Alamäki on useita prosentteja riippuen siitä mikä ajankohta otetaan tarkastelun kohteeksi.

Suomella on vaikeat ajat edessä ja voi olla, että kansa ei usko ongelmien ratkeavan populismilla. Soinin vetovoima on laskemassa ja tilalle on tullut toinen oikeistopopulisti -Stubbi.

Mikäli demareiden nokkamiehiä on uskominen, mitä enemmän lyödään Stubbia sitä enemmän sataa Kokoomuksen laariin. Samassa "sateessa" oli Soini edellisten eduskuntavaalien aikaan.

Demareiden laariin ei sada vaikka sitä kuinka lyötäisiin :)

Perussuomalaisista on tullut EU:n puolue ja monet unioiniin kiriittisesti suhtautuneet ovat pettyneet. Vielä kun lisätään Soinin pääministeri- ja hallituskipeys alkaa eväät tulleen syödyksi.

Ukrainan kriisi osoitti kuinka kiltisti Perussuomalaiset seisovat EU rintamassa. Kritiikki on hävinnyt ja nyt ylistetään demariulkoministeri Tuomiojaa ja kokoomuslaista pääministeri Stubbia, joka on tehnyt kaikkensa EU rintaman luomisessa.

Presidentti Niinistö on myöskin perussuomalaisten kestosuosikkeja.

Vennamon perillisille on kirosana puolueettomuus, liittoutumattomuus sekä sitoutumattomuus, koska linjan luoja on Kekkonen.

Perussuomalaiset puolueena osui eduskuntavaalien alla kansan tuntojen suoneen, kun se nosti esille EU tuet ja Suomen osallistumisen niihin.

Kritiikki oli paikallaan ja kansa tuki.

"Kyllä kansa tietää".

Perussuomalaiset nyt vuotaa Kokoomukseen ja Stubbin suuntaan.

Ratakaisevaa on se saako demarit virran kääntymään takaisin perussuomalaisista. Rinne on kyllä tuhdisti muuttanut linjaa, mutta "kotiinpalua ei näytä olevan näköpiirissä".

Perussuomalaiset puolueena ovat karsineet vasemmalta laidalta tulleita aktiiveja kovalla kädellä, joka ei myöskään voi olla vaikuttamatta kannatukseen.

Työväenpuolue ei kunnioita työväenliikkeestä siirtyneitä jäseniään.

Irvokasta.

Perussuomalaisten alamäki jatkuu, koska puolue haluaa olla hallituksessa eikä esitä räväkkiä puheita kansan keskuudessa.

Pääministerin paikasta käydään kova kisa pääkaupunkiseutu (Subbi) vastaa muu Suomi (Sipilä).

Keskusta puoluena on toki jo tämän oivaltanut.

 

*****

Lapissa piirijärjestö on hajonnut ja yhdistykset haukkovat henkeä, kuin kala kuivalla maalla.

Uutta puoluetta puuhataan entisen piirin puheenjohtajan ja nuorisopiirin puheenjohtajan toimesta.

Rovaniemellä uudet jäsenet tulivat "puhdistamaan politiikaa" (vaaliteema) ja heittivät perustajajäsenet ulos sekä veivät heiltä osallistumisoikeuden kunnallisvaaleihin.

Surullista, mutta totta.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Mielipidetutkimukset ovat poliittista viihdettä. Vaaleihin on vielä aikaa yllin kyllin. Poliittinen syksy näyttää suunnan. Stubbin ja median kuherruskuukausi on silloin loppunut.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Jarmo
Stubbi on median tuote ja valtsema, joten tilanne on hieman toinen, kuin mitä Soinilla oli.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hemmo kirjoittaa asiaa. Monet veikkasivat kokoomuslaisille alamäkeä, kun valitsivat Subbin, mutta toisin kävi. Stubb on mainettaan parempi.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ari
vielä on ennenaikaista sanoa kun näytöt puuttuu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onhan hänellä näyttöjä, rakettimainen nousu Kokoomuksen johtoon. Kymmenen vuotta sitten aivan noviisi politiikassa. Kyllä siinä on sinulle ja minulle molemmille näyttöä aivan kylliksi.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi Vastaus kommenttiin #9

Ari
Tarkoitin valtiomiehenä.

Tapio Vehmaskoski

Sinäkin Hemmo olet Perusvastainen, sen olen huomannut. HS-artikkelissa lehden ja toimittajan Persuantipatiat yhtyivät ja HS saa alamäkikuvan ja tekstin oli suunta minne tahansa, kun Persuista puhutaan.

Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että Persut käyttäytyvät nykyään liian vaisusti verrattuna vaikka HS:n kirjoitukseen ja sinun mielipiteeseesi.

Tarttis Persupäässä aikaansaada rytinää, jos meinaa menestyä!

Erään työntekijäliiton jäsen sanoi, että kaataisivat edes patsaita, jos ei muuta aikaansaada tarkoittaen liittonsa edusmiehiä ja -naisia.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Tapio
Kritiikki ja viha sekä vastaisuus ei ole sama asia.

Hyvästä kritiikistä seuraa hyviä uusia oivalluksia.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Korpraali Stubbin johtama Kokoomus on selvästi Suomen nato-myönteisin puolue RKP:n jälkeen. Tästä johtuu Kokoomuksen suosio.

Alikersantti Soinin puolue vastustaa nato-jäsenyyttä ja näin menettää kannatustaan. Kaikkiahan me tiedämme, että Suomen pitää liittyä kuitenkin Natoon ajan myötä.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Pertti
NATO kysymys on varmaankin tulevissa vaaleissa yksi teema, jos ei tällä välin tule uusia sytykkeitä.

Venäjän media levittää Subbista tietoa, että se olisi vastustanut pakotteita.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Väärin, kannatus on hesarin tutkimuksessa 15,9%. Ja minä olen aivan varma, että kokoomuksen alamäki alkaa hyvissä ajoin ennen vaaleja. Ei tää kansa ole niin typerää, että vielä kokoomukselle vaalivoittoa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Stubbilla on polku- ja Sipilällä sähköpyörä, luontuisiko Soinille alamäkeen huru-ukkojen menopeli.

http://lh6.googleusercontent.com/-ronO9SZVUnQ/UVGo...

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Seija,
mitäpä sitä pyörää uudelleen keksimään, vaikka Sipilä innovaattori onkin.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Soinin kahden edellisen vaalin jälkeiset avaussanat puoluevalvojaisissa:

" Ei tullut jytkyä " Pettynyttä taputtelua.

" Ei saatu sanomaa perille". Kukaan ei taputtanut.

Olavi Mansikka

sen siitä saa kun aletaan varmsitelemaan ääniä... ei enää kalastella. Laskeva puole yhdessä demareitten kanssa... Kepun äänetäjäthän on jo palanneet kepuun...

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Olavi
nyt osuit naulan kantaan.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Hemmo, olen ollut jo vuoden päivät sitä mieltä, että persujen alamäki alkaa. Ja jatkossa jyrkkenee.

Ja tämä johtuu Soinin vallanhimosta, jonka vuoksi hän on muuttunut aivan liian joustavaksi EU- ja talouspolitiikassaan. Hän kuitenkin edustanee persuja? Muista edustajista ei ole kuulunut mitään.

Mielestäni persujen olisi tullut pysyä vaalien aikaisissa linjauksissaan.

Tosin vaaleihin on aikaa mutta Kokoomus ja Keskusta käynevät kilpailun suurimmasta puolueesta. Ja demarit ja persut kilpailevat samassa sarjassa. Voipa käydä niinkin, että persut tippuu 4. suurimmaksi puolueeksi.

Ja mikäli Kokomuksesta tulee suurin puolue ja Stubista pääministeri, Soinilla ei tule olemaan asiaa hallitukseen, vaikka ryhtyisi kannattamaan julkisesti EU - liittovaltiota.

Eli Soini sen nosti ja Soini sen laskee!

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Reino
Ihan samallaisia aatoksia ja tuntemuksia nyky tilanteesta.

Käyttäjän Kansojenherra kuva
Tuukka Kuru

Onpa mukava nähdä itsensä Hemmon kuvissa!

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Tuukka
ei kai olla kuvassa molemmat ?!

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Eipä tuo jokapäiväisten valittajien, mielensäpahoittajien ja riidanhaastajien alamäki yllätä. Mukavat puheet ja toisaalta valitukset valitusten perään niittää nyt satoaan. Kun lisätään avoin venäjämielisyys EU:sta irtioton sivutuotteena niin kyllä silmät sokealta Reetaltakin avautuu.
Rasismin jätin tarkoituksella pois. Kentän ääntä voi lukea vaikka hommafoorumilla tai iltiksen foorumissa.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Tomi
sinulla on vielä suomalaisen jalostaminen kesken.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Halla-aho äänestettiin Brysseliin, mikä tietää Helsingissä roimaa pudotusta persuille. Halla-ahoon henkilöityvä maahanmuuttokriittisyys selitti suuren osan alkuperäisestä jytkystä, ja jos sitä ei pidetä teemana esillä, niin ihmekös tuo kun kannatus laskee.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Atte
Jussi uskollisena systeemin miehenä uhrautui puolueen etujen mukaan ihan kuin kommunistit aikanaan.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Olikos tämä Koskiniemi aikoinaan perussuomalaisissa?
Jos , niin ilon persujen alamäestä kyllä ymmärtää. Minulle sinänsä on melkein sama ketä vallassa on, järjellistä politiikkaa kun ei tunnu kukaan tekevän!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset