Lapin kultaa ja itsenäisyyttä janoava lapinÄSSÄ POHJOISIA AJANKUVIA JA AATOKSIA VUODENAIKOJEN VIRRASSA

Perussuomalaisten kansallinen linja katkaistiin -Jussi Halla-aho hyvä ehdokas

Timo Soinin päätös asettua EU: n parlamenttiehdokkaaksi sillä perusteella, että EU:n perustuslaki kaadettaisin, ontuu aika pahasti. EU:n perustuslain ja Lissabonin sopimuksen olisi voinut kaataa Suomen eduskunta, jos se olisi tehtynyt sopimuksesta kielteisen päätöksen. Soini istuu Suomen eduskunnassa. EU parlamentilla ei ole oikeutta kumota Lissabonin sopimusta, jos sen kaikki maat rativioivat.

Toinen seikka, joka ainakin allekirjoittanutta hämmentää on se, että Timo Soini lähti mukailemaan Jussi Halla-aho tapauksessa valtamediaa ja poliittista eliittiä. Soinin olisi pitänyt tajuta, että kysymyksessä on poliittinen oikeudenkäynti ja julkinen mestaus, jonka tarkoituksena on nujertaa toisinajattelijat tästä yhteiskunnasta.

Tukemalla poliittista eliittiä, hajoitetaan samalla omia rivejä ja saatetaan henkilökohtaisetkin teot vastakkaisiksi aijemmin tehtyjen päätösten kanssa.

Nyt Perussuomalaisten puheenjohtaja, mitä ilmeisemmin istuu EU parlamentissa ja Suomessa muut kansanedustajat huseeraavat, mitä huseeraavat? Kärki Perussusuomalaisten kansalliselta politiikalta on mitä todennäköisimmin katkaistu. Suomihan ei eroa, eikä irtaannu EU:sta EU:n parlamentin päätöksillä, vaan oman eduskunnan ja sen kansan tuella.

Jussi Halla-aho ei ole mielestäni ollut mikään uhka Perussuomalaisten johdolle ja sen arvovallalle. Vaikka Jussista olisi tullut EU parlamentaarikko se ei sittekkään olisi ollut uhka. Päin vastoin. Soinin vetämä PS eduskunnassa ja Halla-Ahon missioon perustuva EU kriittisyys EU parlamentissa, olisi ollut parasta politiikkaa, mitä puolue kykenee tekemään.

Perussuomalaiset puolueena on näköjään aika haavoittuva ja heikko. Se on tietenkin hinta minkä avoin ja moderni puolue joutuu kokemaan ja kärsimään.

Pitää kasassa toisaalta puolue ja eri kansallisiin virtauksiin perustuvat ryhmät on taito laji, joka ei "määräyskirjeitä" lähettelemällä onnistu.

EU vaalien suuri vastustaja on kuitenkin "nukkuvien puolue".

Nähtäväksi jää, löytyykö 35%:a enempää Suomen kansalaisista osallistumaan vaaleihin.

Puolue panee nyt puheenjohtajansa arvovallan peliin EU:n vaalien onnistumiseksi ja äänestysprosentin kohottamiseksi.

Temppu johonka muut puoleet eivät uskoneet.

Miksi Perussuomalaiset ?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Jukka Turunen (nimimerkki)

Hemmolle hatunnosto rohkeasta puheesta!

Historiantutkija Lehto (nimimerkki)

Minä kirjoitan äänestyslippuun Jussi Halla-aho, jollei hänelle ole numeroa

Jussi Halla-aho puolusti minua ja oikeuttani herjata pedofiiliprofeetta Muhammedia ja lapsimorsiamia suosivia muslimeita. Huvittavinta oli että tuomio tuli sikhiturbaanisen miehen oleilusta sian takana-linkistä, jota en ollut tehnyt. Tuomio tuli siis mielikuvan takia, että ko. sivusto ja kuva oli Seppo Lehdon tekosia.

Koska asioilla on taipumus alkaa toteuttaa itseään: Niin julistin 2007 Muhammed pilakuvakilpailun kun tiedossa oli että syyte on jo varma ;) Ajattelin että onhan se noloa oikeuslaitokselle jos toisten töistä tuomitaan, jotta tässä olisi omaakin taidetta. No ko. pilojani ei käsitelty vaan linkki nettiavaruudesta riitti muslimien uskonrauhan häirintään. Tämäkö on oikeusvaltio?

Seppo Lehto Tampere

Markus Räsänen (nimimerkki)

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi päätoimittaja
Markus Räsänen kommentoi.

Hemmo. Nopeina takinkääntäjinä te kolme olette näköjään äärioikeistolta saamanne ohjeen mukaan petaamassa jo Halla-ahoa puolueen puheenjohtajaksi.

Harmaasusi (nimimerkki)

Halooo! Joko sitä ollaan naulattu sivakat naulaan?

Kyllä rosentin kera on niin tahi näin, Hyvä Veli. Laskeva näyttää
olevan renti Yleis-€urooppalaisten ennustusten käppyröissä.
Niin kuin lehmän häntä KEPULEILLA (no vitsi-vitsi-vitsi).
Mutta ehken täältä sen verta hupsuja löytyy että ruåtsille vielä
hävitään, tuttua-tuttua.
Riikinmaalla äänesti ruåtseista 37,2 % edes jotakuta ehdokasta.
Sehän on ikään kuin uskontunnustus €U:lle. Meillä se oli 41,1%.
Uskonsa tunnustavien.

Että tältä pohjalta!

PS.
Huomasin muuten noita MEPPI-ehdokkaiden syntejä penkoessani,
että Arja Alho oli allekirjoittanut H. Hautalan lakialoitteen, jossa
ehdotettiin kansanäänestystä €U:n perustuslaista joka ristittiin
sittemmin Lissuponin sopimukseksi (Pehmeä vaihtoehto).
Siitä yksi * Arjalle jos sattuu lukaisemaan.

anttimaa (nimimerkki)

Hyvä kirjoitus Hemmolta. Tämä oli surupäivä suomalaisen demokratian kannalta. Tulevien EU-vaalien todennäköisin ääniharava jätettiin rannalle ruikuttamaan. Perussuomalaisten viimeaikainen kannatuksen nousu on suurelta osin Jussi Halla-ahon ansiota. Masentavaa, että häntä ei otettu mukaan ehdokkaaksi. Saapa nähdä, lähteekö Jussi omalta listalta vielä mukaan vaaleihin...

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Minusta peli on muutokselle edelleen avoin. Vanhat puolueet hykertelevät voittoa, mutta kuka puolustaa demokratiaa.

Markus Räsänen (nimimerkki)

Räsänen voi tehdä sen, kun te ette ehdi.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Räsänen
Parasta vallalle on se, että äänestysprosentti on alhainen. Valta jaetaan joka tapauksessa olipa kansalaiset äänestämässä tai ei.

Saatanan tunarit (nimimerkki)

Yhden sivarinko takia täällä nyt itketään? Itkisitte nyt edes kirkkoslaaviksi, niin "Mestarinne" olisi teille suosiollinen.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ei itketä, mutta mielipide ja sananvapaus täytyy olla. Yksinvaltiudella ja tyrannialla ei voiteta mitään.

Käyttäjän mikke1 kuva
Pauli Nieminen

Kyllähän tuo Soinin veto yllätys oli ja varmaan monia pettymyksen tunteita aiheuttaa. Mutta kai se Soini oli vähän pakkoraossa. Puolueen hallituskelpoisuus täyttyy varmistaa hyvissä ajoin.
Nyt on vaan kaksi uutta riskiä. Riittääkö äänimäärä halltusrintamaan ja kestääkö Soinin pumppu ja terveys odottavat haasteet. Ja jos riittää ja kestää, niin löytyykö puolueesta vallan ja vastuun jakajia tulevaisuudessa, ilman että puolue riitaantuu ja hajoaa.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

PS:llä olisi nyt ollut hyvä mahdollisuus toimia kahden kärjellä. Soini eduskunnassa ja Halla-aho EU parlamentissa.

"Puolueen hallituskelpoisuus täyttyy varmistaa hyvissä ajoin". Tämäkin on totta mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Markus Räsänen (nimimerkki)

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi päätoimittaja
Markus Räsänen kommentoi.

Hemmo!

Kyllä suuri hurrikapitaali on iloinen teidän äänistänne ja tuestanne siile.
Vaatikaa hyvät palkkiot hyvästä propagandatyöstä, kun saatte köyhät työläisetkin luovuttamaan avoimen valtakirjan äärioikeistollle.
Nyt onkin alkamassa suuren kapitaalin tehosettu yksinvaltius ja tyrannia eli fasismi, kun te hankitte vielä kapitaalille kentältä poliittista lisävoimaa, niin se voi mellastaa miten haluaa.
Hyvä, hyvä persut!

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Markuksen pelko on luokkasodan ensiasteelta -sanois joku.

Afrikan Isoin (nimimerkki)

Kovin pullea poika näytät Hemmo olevan kun ounasvaaran rinteessä pönötät.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Rasismiin viittaava lause, joka on ilmeisesti geeneissä :)

Meinaan lausujan ja arvioijan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset