Hemmo Koskiniemi, LAPIN PerusÄSSÄ POHJOISIA AJANKUVIA JA AATOKSIA VUODENAIKOJEN VIRRASSA

Vuosityöajaksi 8kk työtä ja 4 vapaalla -EDUSKUNNASTA MALLIA

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok) on kiinnittänyt tärkeään asiaan huomiota. Eduskunta pitää joulun aikaan puolentoista kuukauden loman ja kesällä kahden ja puolen kuukauden loman, yhteensä 4 kuukautta.

Pitäisikö sitten kansanedustajien lomaa lyhentää varsinkin kun vasta väitteenä on, että tuo aika ei ole lomaa vaan äänestäjien parissa olemista ja kuulemista. Tosiasissa kansanedustajat käyttävät suurimmaksi osaksi vapaan omien intressiensä ja imagon nostamiseen. Kirjoitetaan kirjoja, opiskellaan yliopistoissa tutkintoja, harjoitetaan yritystoimintaa jne.

Veronmaksajien rahoilla. Tietenkin.

Laman aikana eduskunta voisi tehdä radikaalin päätöksen ja myöntää samat oikeudet kaikille kansalaisille. Lomaoikeus 4 kuukauteen ja tilalle työttömät töihin.

Loma-aikana minulle riittäisi vaikkapa 60%:a palkasta.

Ihanne vuosityöaika olisi todellakin 8 kuukautta työssä ja 4 lomalla.

Kyllä ihminen on viisas kun pääsee omista eduista päättämään. Tässä tapauksessa tyhmyys on porukalla viisastunut eikä tiivistynyt :)

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Niin ja kansanedustajan työviikko on nelipäiväinen. Maanantai on vapaapäivä, aina.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva

klerk
Totta eli todellista työaikaa vähenee tuosta 52 päivää joka on (21 työpäivää/kk) 2 kuukautta ja 10 päivää.

Todellisuudessa kansanedustajien vuosityöaika on 6 kuukautta.

Eli puolet vapaata ja puolet työtä.

Miksi se lasketaan kun kansanedustajat eivät ole työpaikalla istumassa eduskunnassa vaan käyttävät ajan liikuntakerhoissa ja shakinpeluussa.

Olisipa meillä kaikilla näin leväperäinen työnantaja.

Ja ennen kuin joku kerkeää listimään Hemmon hyvän kirjoituksen kateelliseksi panetteluksi, niin miksi esimerkiksi terveydenhoitohenkilöstöltä vaaditaan käsittämättömiä uhrauksia pienellä palkalla? Omaishoitajia pidetään käytännössä palkattomina orjina, jotka tekevät sen, minkä yhteiskunta jättää tekemättä. Lapsilta viedään koulussa jäliruoka. Vanhustenhoito on täysin retuperällä jne.

Samaan aikaan nämä meidän "edustajat" viettävät puolet työajastaan lomaa, puhuvat kansan ostamilla kännyköillä kansan laskuun. Ajelevat ilmaiseksi julkisilla. Tekevät omia hommia työaikana. Tarvitsevat "avustajan" ja palkka on kuulemma liian pieni? 6000 euroa kuukaudessa siitä, että on puolet vuodesta työpaikalla tai ei (kansanedustajan ei tarvitse pyytää poissaololupaa) on mielestäni aika hyvä.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva

klerk
Eikä tässä vielä kaikki. Suomen eduskunnan osuus lainsäädännöstä on 20%:a ja loput 80%:a EU:n säätelemää ja määräämää lainsäädäntöä.

Eli se työ mikä tehtiin ennen kansallisissa parlamenteissa tehdään nyt EU:n hallintoelimissä.

Siis kansanedustajien työmäärä vaan entisestäänkin vähenee.

Asiaa kannattaa pohtia enemmänkin.
Koska nykyinen laskusuhdanne jatkunee jopa 10 vuotta, eikä nyt eri syistä menetetyille työpaikoille löydy korvaajaa, olisi mielestäni järkevää jakaa olemassa oleva työ työikäisen väestön kesken.
Toki tulotaso putoaa, mutta verotus hieman kevenee. Samalla sosiaalikulut pienenevät, kun ansiosidonnaista ja peruspäivärahaa ym avustuksia kuluu vähemmän.
Ja ennen kaikkea, olisi aikaa perheelle harrastuksille kotiremonteille.
Lasten kasvaminen, opastus, harrastukset.
Mutta: vastustajiakin on, jopa ay-liike.
Kuitenkin: tarvitsemme mitä ilmeisimmin uusia keinoja, edes väliaikaisina. Jos tilanne oikenee ja todella tulee "huutava" työvoimapula, palataan entiseen eli nykyiseen malliin.

Kovat on edut kansanedustaja itselleen säätänyt. Lyhyet työajat ja superkarttumaeläke reilun kauden palveluksen jälkeen. Kyllä oman edun tavoittelu on ollut laajamittaista härskiyttä runsaampaa.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva

BeoWolf
Pitäisi säätää lamasta johtuen poikkeuslaki 10 vuodeksi esittämällästi tavalla. Se vastaa minunkin käsitystä. Jos sen jälkeen halutaan palata vanhaan (ei Vanhaseen) niin sitten palataan.

Poikkeuslaki kansanäänestykseen samoin kuin siitä luopuminen. Jopa keksittiin kansanedustajille työtä :)

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva

Todelliseen työaikaan suhteutettuna kansanedustajan palkka on 15 000 euroa kuukaudessa ?!

Käyttäjän esaolkoniemi kuva

Oman edun ajaminen, on nykypäivää, sillä ihmisen luonto sen takaa.
Valtion ja kuntien käyttämä työmäärä voitaisin jakaa työttömien kesken, joten silloin tulisi yksityiselle sektorille taas pyrkijöitä ja osakainen työntekijä varmaan poimisi niitä luonnontuotteita.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva

Esa
Kansanedustajat ovat tainneet ajaa omaa etuaan kautta aikain :)

Joo. Ministerit ja kansanedustajat on sellaisia patalaiskoja ja epärehellisiä oman eduntavoittelijoita. Sen sijaan kaupungin- tai kunnanvaltuutetut eivät ole. Tai no jos joskus ovatkin niin eivät kuitenkaan perussuomalaiset.

;-)

No. Sarkasmi sikseen. Esiin nostamastasi Ike Kanervan kommentista olen ilman sarkasmin häivääkään tasan samaa mieltä mutta toisaalta yksittäisen työpäivän pituus kansanedustajalla tuntuu olevan tuollaista 12-16 tuntia ja siinä ei ole mitään järkeä. Saadaan todennäköisesti väsyneitä ja huonosti yönsä nukkuneita päättäjiä ja sitä myöten vastaavia päätöksiä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja