Lapin tähdet sen kertovat ! Mitä pahaa me suomalaiset olemme ihmiskunnalle tehneet ?

Ruotsi loukkaa Suomen itsemääräämisoikeutta ja kunniaa

Ruotsi on ryhtynyt siirtolaisten läpikulkumaaksi Suomeen. Kaikki Ruotsiin tulevat ukomaalaiset annetaan vapaasti ilman minkäänlaista reisteröintiä kulkea läpi maan Suomen pohjoisille rajoille.

Ruotsin toiminta on anteeksi antamatonta ja EU sopimusten vastaista sekä se loukkaa Suomen itsemääräämisoikeutta ja kunniaa kansallivaltiona. Ruotsalaiset ovat epäonnistuneet maahanmuuttopolitiikassa ja ongelmat nyt siirreetään Suomeen. '

Suomesta halutaan tehdä Ruotsin kaltainen  yhteiskunta.

Ei ole mikään sattuma, että Suomen puolustusministeri entinen ja nykyinen ovat alkaneet "kuulemaan" käännykästä salakuuntelun ääniä. Samoin ETYJ:n puheenjohtaja Ilkka Kanerva.

Suomen poliittista eliittiä nolottaa, kun EU:n rauhallisin ulkoraja on Suomen ja Venäjän välillä ja varsinainen turvallisuusuhka tulee Ruotsista. Sairas Ruotsi haluaa Suomen samaan liemeen, kuin minkä se on itse itselleen aiheuttanut.

Huomio halutaan "salakuuntelu jutuilla" suunnata muulle kuin Ruotsin rajalle.

Suomen tulisi Tornion järjestelykeskuksen rekisteröitymisen jälkeen ajaa kaikki bussit Ruotsin puolelle, koska ne ovat vastuussa aiheuttamastaan kaaoksesta. Ruotsalaiset pitää saada vastuuseen harjoittamastaan politiikasta ja kunnioittamaan allekirjoittamiaan kansainvälisiä sopimuksia.

Suomen valtiovallan  ja maan hallituksen tulisi saatta Ruotsin raja Dublinin sopimuksen mukaiseen tilaan ja pikinmiten ottaa käyttöön normaali raja- ja tuulivalvonta ja kontrolli.

Suomen on turha syyttää muita maita Kreikkaa, Italiaa, Turkkia jne. sopimusten rikkomisesta kun se antaa Ruotsin rajan ylittää laittomat maahanmuuttajat.

Kansalaisten mitta alkaa olla täys!

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Eilen Kerrottiin Dagans Nyheterissä että Tukholman poliisi on ruvennut tarkastamaan maahantulijoilta paperit, jos eivät ole kunnossa eivätkä tulijat halua pyytäturvapaikkaa heitä otetaan talteen. Olivat ruvennet painamaan lentolehtisiä eri kielillä jossa kerrottiin laisäädännöstä. Tänään piti olla valtakunnallinen kokous asian tiimoilta.
Kyllä Ruotsin puolella kaaos on ollut paljon pahempi.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ei se kyllä selitä mitään, että Ruotsin puolella kaaos on paljon pahempi.

Ruotsi on itse omalla politiikalla luonut tämän kaaoksen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Hemmo, Helsingborgiin tulee Tanskasta lauttoja 2-3 kertaa tunnissa, ja lisäksi on vielä Juutinrauman silta, jonka voi ylittää autolla ja junalla. Joten eiköhän se kaaos johdu siitä, että Ruotsiin tulijoita on rajalla mahdotonta valvoa.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi Vastaus kommenttiin #3

Seija totta kai tulee, kun Ruotsista on tullut ihmiskaupan keskus ja Ruotsin valtiovalta on markkinoinut maataan maailmalla johonka kaikki ns. häätääkärsivät voivat tulla.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #5

Maineestaan turvapaikanhakijoita vastaanottavana maana Ruotsi toki kärsii, tarkoitin vain sitä että niiden Helsingborgiin tulevien lauttojen matkustajia ei mitenkään ehtisi tarkastaa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #3

Seija, älä nyt höperöi, pystyihän Suomi valvomaan ulkorajaansa varsinhyvin Puna-armeijaakin vastaan. Nämä tulijat ovat kyllä heikommin aseistautuneita.
Minä voisin ottaa Ruotsin rajavalvonnan Tanskanrajalla hoidettavakseni sopivaa korvausta vastaan kahdenviikon toimitusajalla.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

EU on aiheuttanut kaaoksen kun on Dublinin sopimukseen vedoten jättänyt
koko liikenteen rikollisliigojen bisnekseksi.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ruotsi on yksi rikollisjärjestöjen keskus.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Keskuksia on joka puolella. Ylimmät pomot voivat olla turvassa missä päin maailmaa tahansa. Missähän niitä kumiveneitä ja pelastusliivejä tehdään?

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi Vastaus kommenttiin #7

Ruotsi on itsekkin tunnustanut olevansa maa, joka ei ole ns. omassa hallinnassa.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ihmiskunta jäsentyy kansallisvaltioiden pohjalta, jossa luonnon ympäristö sanelee paljon kulttuuria, elämäntapaa, moraalia jne. Maapallo on ihmiselle Arktiksessa eri paikka kuin hiekka-aavikolla, sedemetsässä ....

Ihmisen suurin halu, tarve on jäsentyä kansaksi. Baskit, Krimi, Lappi muutaman mainiteksani.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Ruotsiin on tullut tänä vuonna n 60 000 turvapaikanhakijaa, Suomeen noin 14 000. Näin ollen Ruotsi kantaa vastuunsa esimerkillisesti.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ruotsi aikanaan päästi Saksan natsit pohjoiseen ja teki hyvää bisnestä.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Minua säälittää ruotsalaiset nuoret ja maansa tulevaisuus.

Jaakko Häkkinen

"Tukholman poliisi kertoi eilen vaativansa jatkossa turvapaikkahakemusta maahan tulleilta pakolaisilta. Muutoin oleskelu maassa on laitonta, ja henkilö voidaan pidättää ja poistaa maasta. Pidätyksiä harkitaan tapauskohtaisesti. Tähän asti poliisi ei ole tulijoita pysäytellyt vaan lähinnä valvonut järjestystä asemilla."
http://yle.fi/uutiset/tukholman_poliisin_valvonta_...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset