*

Lapin kultaa ja itsenäisyyttä janoava lapinÄSSÄ POHJOISIA AJANKUVIA JA AATOKSIA VUODENAIKOJEN VIRRASSA

Amerikalainen todellisuus avautui -punainen lanka katkesi.

Monille suomalaisille Amerikka on ihanne ja puhutaan "Amerikkalaisesta unelmasta", joka on lähes tulkoon kaikkien, jopa suomalaisten saavutettavissa. Ei tarvitse edes muuttaa amerikoihin, koska voi unelmoida rikastuvansa Ameriikassa.

Presidentin vaalit raadollisuudella toivat esille, että Amerikalaiset ovat ihmisiä ja yhteiskunta ei ole mikään satumaa. Trump ehdokkaana osoitti, että hallinto voi korruptoitua ja globalisaatio mennä niin pitkälle, että siitä voi olla jopa haittaa suurvallalle.

Säälittävintä on ollut nähdä hävinneen osapuolen itkevän ja olevan täydessä paniikissa. Myöskin istuvan presitentin Obaman todelliset motiivit tuli esille. Liimaksi koettiin, kun Obama solavasi, vähätteli, haukkui, panetteli yleisön joukossa istuvaa Trumpia.

Yksi ehkä suurin Clintonin tappion syy oli se, että istuva presidentti Obama pyrki "ottamaan" äänioikeuden ja ymmärryksen amerikkalaiselta enemmistöltä. Presitenttinä hänellä olisi ollut mahdollisuus jäädä taka-alalle ja lähteä arvokkaasti tehtävästään.

"Suvaitsevaisuus" puhkesi kuin saippua kupla.

Samalla selvisi, että suvaitsevaisuus voi olla myöskin korruption yksi ilmenemismuoto.

Yksi olennainen kysymys on myöskin se, että Obama hallitsi maata erillaisten vähemmistöryhmien toimesta ja työnsi taka-alalle amerikkalaisten enemmistön edut ja "unelmat". Trump palautti kansallisten enemmistön vallan mosaiikkirymiltä ja katkaisi ns. suovaitsevien ohuen punaisen langan.

Amerikka on todellakin menettänyt paljon työpaikkoja, kun pääomat ovat virranneet Kiinaan, jossa tuotteet tehdään halvemmalla ja työn riisto on todella raakaa. Demari Clinttonilla ei ollut mitään sanomista tehtaan työläisille, jotka olivat menettäneet työnsä.

Olen myöskin hämmästynyt suomalaisen poliittisen eliitin uskosta globalisaation kaikki voipaisuuteen. Tämä tuli hyvin esille suomalaisten politiikkojen kommenteissa USA:n vaalien yhteydessä.

Amerikka tuli lähemmäs ainakin allekirioittaneelle.

XX

Ihmiskunta jäsentyy kansallisuuksien mukaan, joilla on oma kultuuri,ympäristö, talous yms. maapallolla.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Näyttäisi siltä, että Donald Trump on enemmän amerikkalaisten puolella. Hilary Clinton edusti globalisaatiota ja sellaista maailmanherruutta, jota korporaatiot edustavat.

Trump todennäköisesti tunnustaa Venäjän omaksi tekijäksi, jonka kanssa kannattaa käydä kauppaa ja sopia asioista ennemminkin kuin kylvää riidan jyviä. Tämä tietysti asettaa EU:n uusien haasteiden eteen. Englanti on jo sopeutumassa Trumpin hallintoon.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kaupankäyntiä kylläkin, mutta esimerkiksi sanktioiden poistaminen vaatisi kongressin hyväksynnän.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Trump on keulakuva, republikaaneilla on nyt vaikuttamisen paikka. Venäjäkin hakee yhteistyötä, ehkä Trumpin Amerikka sopii nyt erimielisyyksistä, Syyriassa ja Ukrainassa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Trump on pelkkä vitsi, tosi-TV- tähti ja hyvin epäonnistunut yrittäjä.

On häpeäksi amerikalle että siellä päätetään antaa valta tällaiselle elähtäneelle playboy:lle.

Varmaan olisi ollut parempia vaihtoehtoja.
En väitä että Hilary olisi ollut paras vaihtoehto.

Kouluarvosainoilla arvioituna Trump on nelosen arvoinen presidentti, Hilary olisi ollut kutosen arvoinen.

Kympin arvoisia ei ole tainnut olla edes ehdokkaina, heillä ei ole varmaan katsottu olevan menestymisen mahdollisuuksia.

Yhdysvaltoja tulee tulevaisuudessa johtamaan mediapelle ja elähtänyt playboy, tähän on nyt maailman sopeuduttava

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Arto, minä ainakin jään odottamaan mitä Trumpi tekee ja miten oppositio selviää alemmuuden tilasta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Arto, minä ainakin jään odottamaan mitä Trumpi tekee ja miten oppositio selviää alemmuuden tilasta."

Toivossa on tietenkin hyvä elää, mutta toisaalta pessimisti ei pety?

Meidän pessimismimme, optimismimme tai mielipiteemme eivät kuitenkaan vaikuta maailman tapahtumiin, vaan ne vyöryvät omaa vauhtiaan eteenpäin, tai taaksepäin.

Meidän tehtävämme on sopeutua.

Toki ei ole kiellettyä taivastella ja vaihtaa mielipiteitä asioista, se voi olla kivaa, mutta sillä ei ole merkitystä. :)

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Trump vaikuttaa vahvasti sosiaalidemokraatilta. Talouden elvytyspuheet, punainen kravatti ja muutenkin suopeus työväenluokka kohtaan ovat demariaatetta pullollaan.

Trump on sopivasti vasemmalla ja sopivasti oikealla. Tästä johtuu miksi amerikkalaiset äänestivät häntä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Demarit eivät toivottavasti ole populisteja.

Erkki Liikanen, entinen komissaari ja nykyinen Suomen pankin johtaja, aloitti poliittisen uransa populismilla.

Sorsan puheenjohtajakaudella ja Liikasen toimiessa näkyvästi demarien puoluesihteerinä, demarit hankkivat vaalivioiton kyseenalaisin keinoin, populistisesti, lapsilisien korotuksia ja muuta hyvää lupaamalla.

Tämä on hyvin kreikkalaiseen populismiin verrattavissa olevaa populismia mutta kaukana Trumpin ja Perussuomalaisten rasismiin ja muukalaisvihaan perustuvasta populismista.

Nämä viimeksi mainitut populismin muodot puolestaan ovat läheistä sukua erään 30- luvulla valtaan nousseen populistin populismille.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Keijo Räävi

Minusta Trump ei näytä olevan kovinkaan sosialidemokraatti tai edes vasemmalla.

Trumpin kampanjan tärkeimpinä osa-alueina oli kumota nykyisen presidentin Barack Obaman terveydenhuoltouudistus sekä muurin rakentaminen USA:n ja Meksikon välille.

Eilisessä esittelyssä Trump linjasi kolme tärkeintä asiaa; rajaturvallisuus, talous ja terveydenhuolto.

Merkkinä Trumpin tavoitteesta kumota Obamacare oli lääketeollisuuden yritysten osakekurssien voimakas nousu. Lääkkeiden hintoja ei tulevaisuudessa säädellä !

Mutta äänestäjät saavat nyt mitä halusivat. Yllätys voi olla, että rikkaat rikastuvat ja tavallisen kuluttajan elämä kallistuu.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mutta äänestäjät saavat nyt mitä halusivat. Yllätys voi olla, että rikkaat rikastuvat ja tavallisen kuluttajan elämä kallistuu."

Näinhän siinä tulee käymään.

Trump ei todellakaan ole "unohdetun kansan" puolella,
vaan hän on kaltaitensa puolella,
ökyrikkaan amerikkalaisen yläluokan puolella.

"Unohdettu kansa" tulee siis katkesasti pettymään.
--------------

Mitä tapahtuu sen jälkeen kun "unohdettu kansa" pettyy Trumppiin?

Ehkäpä Trump ei ole edes ajatellut asioita niin pitkälle.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Keijo, Trumpi tosiaan yhdisti poliittiset akendatkin yli blokkirajojen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tämä on katkeraa kalkkia globalisteille, euforisteille ja federalisteille.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Jarmo Makkonen

Kommenttisi on tapasi mukaan hiukan ristiriitainen todellisuuden kanssa.

Federalistisia valtioita ovat muiden muassa Saksa, Sveitsi, Venäjä ja Yhdysvallat.

Yhdysvallat on esimerkki toimivasta liittovaltiosta eli federaatiosta. EU:n pitäisi kai ottaa sieltä oppia. Euroopan yhdentymisen tiimoilta on esitetty federalistisia ajatuksia.

Gobalisaation kannattajina ja globalisaation röyhkein hyödyntäjä on ollut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana juuri Yhdysvallat riippumatta siitä oliko maan vallassa demokraatit vai republikaanit !

euforisti sitten ei tarkoita mitään ! Euforia on sitävastoin tunnetila. Se voi syntyä luonnollisesti tai lääkkeillä, alkoholilla tai muilla päihteillä aiheutettuna.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen
Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Rautalangasta, EU-foristi."

Nyt tarvitaan lisää rautalankaa.

Foristi on kai joku kukkakaupan pitäjä, tai vastaava.

Mikä sitten on "EU-foristi"?

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Eu-foristi on EU:n aiheuttamssa eufooriassa elävä. :D

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #16

Jahas, nokkelaa.
Dysforia taitaa olla yleisempi tauti,
mutta siitä ei valitettavasti saa sukkelaa sanaväännöstä. :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset