*

Lapin kultaa ja itsenäisyyttä janoava lapinÄSSÄ POHJOISIA AJANKUVIA JA AATOKSIA VUODENAIKOJEN VIRRASSA

Pelastaako Paavo Väyrynen Suomen Keskustan?

Eduskuntavaaleissa 2011 Suomen keskustan kannatus romahti 15,7 %:iin. Suurimman loven keskustan kannatukseen tekivät perussuomalaiset ja nukkuvien puolue. Keskustaa suurempia olivat Kokoomus,SDP ja Perssuomalaiset.

Seuraavana vuonna Keskusta valitsi presidenttiehdokkaaksi kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen, joka kiersi maata ja valoi uskoa puolueen kannattajiin ja äänestäjin. Vaalien ensimmäisellä kierroksella Värynen saikin suuren kannatuksen 17,5 ja oli ihan hilkulla päästä toiselle kierrokselle.

Samana vuonna 2012 puolue valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Rovaniemellä Juha Sipilän, joka nostatti puolueen 2015 maan suurimmaksi (21,1%) ja  pääministeri puolueeksi.

Sipilä sai käydä vaalit Paavo Väyrysen laajan ja innostavan kenttätyön pohjalta. Hallituspaikkaa ei kuitenkaan Väyryselle hellinnyt ja Paavo perusti oman puolueen ja hänet erotettiin Suomen Keskustasta.

Sipilän ylimielinen suhtautuminen Paavo Väyrystä kohtaan näkyy nyt kannatuksen romahtamisena. Kannatuspääoma on huvennut ja varsinkin maaseudun ihmiset ovat kääntäneet selän Sipilän ultra-kapitalistiselle politiikalle, joka yksityistää kuntien omat terveyskeskuksetkin.

Sipilä on paljastunut oman edun tavoittelijaksi ja maaseudun arvojen polkijaksi.

Väyrynen on asettunut kansanliikkeen presidentti ehdokkaaksi ja kannattajakorttien kerääminen on meneillään. Vaikuttaa siltä, että 2012 innostusta ei ole olemassa ja keräys etenee laimeana.

Sipilä lentää yksityiskoneella -viimeksi viikonloppuna Rovaniemelle ja yrittää puhaltaa henkeä kannattajiin. Rovaniemellä puolueen vanha kaarti vannoi uskollisuuttaan Sipilälle ja puheenjohtaja sai sen minkä oli tullut hakemaankin.

Voi olla, että äänestäjät eivät enään tulevissa presidentin vaaleissa haluaa äänestää Paavo Väyrystä, koska eivät halua nostaa Suomen Keskustaa alhojen suosta. Äänestäjien keskuudessa Väyrynen koetaan edelleenkin Keskustalaiseksi vaikka Sipilä on hänet hylännyt.

Toki Väyrysellä on hyvä ja johdonmukainen Suomen ulko-ja turvallisuuspoliittinen linja, mutta ei taida auttaa sekään.

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Väyrysen aika meni jo. Uhosi etukäteen Helsingin äänikuninkuudestakin, mutta tuli valituksi häntäpäästä 1015:lla äänellä. Sitä ennen Kulmuni ohitti kirkkaasti EK-vaaleissa Lapin vaalipiirissä.

https://www.is.fi/kuntavaalit2017/art-200000516415...

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Seija, Väyrysestä kun on kysymys en esittäisi noin ehdottomia ja "tietäviä" mielipiteitä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Hemmo, totesithan itsekin että Väyrysen kannattakorttien kerääminen ei tunnu herättävän vastakaikua, joskin toisin sanoin. Saa nähdä saakokaan niitä kokoon vai ei.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Oletko jo Hemmo liittynyt Kansalaispuolueen asiantuntijajäseneksi?

Käyttäjän MikkoGrhn kuva
Mikko Gröhn

Ei Väyrysestä ole enää Keskustan eikä muunkaan pelastajaksi. Niin kauan kuin Keskustan ministeri lista on tuon näköinen ei ole muuta suuntaa kuin kannatus alaspäin. Saarikko ja Vehviläinen on kaukana ministerin olemus kuvasta. Ei Lintilä, Berner ja Tiilikainenkaan ole kovin ministerin oloisia. Tuskin Leppäkään on sen kummempi.Koko porukka Sipilän johdolla on jotenkin pois luotaan työntäviä.Ensikerran vuosi kymmeniin voisi sanoa että inhokkeja. Miettikääpä sitä.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Mikko, ytimekäs luonnehdinta nyky-kepu ministereistä. Jos ei tuolla porukalla kannatus lakse niin millä sitten ;)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Väyrynen pelastaa keskustan pysymällä siitä tiiviisti erossa. Keskustan linja on ihan ok nykyisellään. Suomen saaminen kuntoon muitten hallituskumppaneiden völjyssä. Pökköä pesään lisää ilman lisävelkaa elinkeinoelämän signaaleja kuunnellen.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Seppo, Väyrynen on tehnyt ennenkin ihmeitä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Siinä suhteessa ihmeitten aika on ohi. Väyrynen mokasi totaalisesti keräämällä sekalaisen asiantuntijajoukon, ja kuntavaalien Helsingin ehdokasryhmänsäkin karkotti äänestäjiä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Väyrysen tekemien ihmeitten määrä on tasan yksi. Hän toi esille strategian, että kannattaa nukkua yön yli. Se on hyvä strategia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Piirijärjestöllä on puoluekokouksessa tosin vain yksi ääni, jos ohjaavaa vaikutusta ei oteta lukuun, mutta tähänkai ollaankin pyrkimässä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Onko paikallisyhdisty, jonka puheenjohtaja Väyrynen on erotettu puolueen jäsenyydestä?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Keskustan linja on ihan ok nykyisellään."

Näimpä, ei voisi juuri paremmin mennä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Toki rapa roiskuu ja riskejäkin on pakko ottaa. Mutta iso kuva on mielestäni oikeansuuntainen - toki edelleen liian varovainen. Keskustan omat ja vieraat rivit rakoilevat, mutta se näyttää olevan ajan henki. Tekemällä oppii ja aina on vara petrata.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Seppo, sipilän profiili ahneena kapitalistinia joka köy verorahoilla liiketoimintaa on joissakin piireissä hyväksyttyä mutta ei köyhien keskustalaisten keskuudessa,

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #12

Suomen kuntoonlaitto ei kaikille "köyhille" sovi. Ei tosin kaikille varakkaillekaan.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Sanot blogissasi että " ja hänet erotettiin Suomen Keskustasta". Ei kai tämä pidä paikkaansa? Mikä on lähteesi?

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Miten, Hemmo, ajattelet, että Väyrynen pelastaisi keskustan. Hän on perustanut kansalaispuolueen. Ei ole kovin todennäköistä, että hän yhtäkkiä ryhtyisi keskustan asialle. Väyrysellä on vankka kannatus edelleen. Ei häntä ole jätetty. Hänellä on kunnioitettava pelisilmä ja kokemus.

Keskusta on uusliberaalien käsissä. Nyt puhutaan, että Sipilä joutuu luopumaan puheenjohtajuudesta. Liberaalileiristä hänelle ei tule varteenotettavaa haastajaa. Jää nähtäväksi millaisen kannatuksen näilläkin palstoilla Sipilän haastajaksi ilmoittautunut Levonen saa tai tuleeko hänen lisäkseen muita. Sipilä tekee jatkaessaan keskustasta takiaispuolueen.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Väyrynen voisi avittaa Keskustan alamäkeä. Häntä vain ei taideta hyväksyä edes siihen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset