Lapin kultaa ja itsenäisyyttä janoava lapinÄSSÄ POHJOISIA AJANKUVIA JA AATOKSIA VUODENAIKOJEN VIRRASSA

Suomi nokittelun eturintamassa!

Presidentti Niinistö kertoi uutisissa olevansa huolissaan Yhdysvaltain ja Venäjän keskinäisestä nokittelusta.  Niinistöltä pääsi "unohtumaan", että Suomi on jo vuosia kerjännyt Yhdysvalloilta pääsevän mukaan NATO:n sotilasharjoituksiin ja jättämään "singnaali" Venäjälle, että olemme "toisella puolella".

Venäjän näkökulmasta katsottuna on päivän selvää, että Suomen harjoittelu osana NATO joukkoja ja niiden alaisuudessa on selvää nokittelua. Niinistö hurskastelun ja vähättely tässä asiassa aliarvioi kansalaisten resurssia muodostaa omia käsityksiä toteutetusta politiikasta.

Niinistö vielä kaiken päälisesksi sanoi äsken MTV:n uutisissa, että jos joku luulee, että kysymys olisi turvallisuuspolitiikasta ja sen muuttamisesta. Siitä ei kuulemman ole kysymys kun Suomi on sotilaallisesti harjoittelemassa NATO johdolla.

"Se on vaan harjoittelua". 

Lapin lennoston johto taitaa nytkin jylistä taivaalla ja uhitella muiden NATO maiden kanssa Lapin kaamoksen taivaalla.  Ei saa rauhassa edes käydä vilvoittelemassa saunasta ulkona ilman, että hövittäjät jylistää pimeydessä.

Suomi on kerjönnyt pääsevänsä Nokittelun eturintamaan ja nyt sitten oikein päämiehen suulla hurskastellaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Venäjän syntilista Suomea ja suomalaisia kohtaan on pitkä:

- Venäjä antoi meille oman rahan, markan, joka sidottiin hopeakantaan ilman ruplaa
- Neuvosto-Venäjä myönsi meille itsenäisyyden, tosin luovutimme sen myöhemmin EU-Brysseliin (juurikin presidentti Sauli Niinistön johdolla)
- Aikanaan YYA – bilateraalinen kauppa pelasti meidän aikakausiulkomaankauppataseemme
- Neuvostoliitto jätti Suomen valloittamatta toisen maailmansodan lopuksi
- Neuvostoliitto myönsi sanattomasti meidän (täyden) puolueettomuuden 1975 (Max Jakobson – Tilinpäätös, Otava 2003 – s.80-86)
- Venäjä maksoi Suomelle velkansa 14 vuotta etuajassa (Neuvostoliiton hajottua ja kaupankäynnin loputtua)

Mitä kaikkea muuta pahaa venäläiset ovat meille suomalaisille tehneetkään? Kyllä kannattaa nokitella moiselle.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Hyvä lista. Suomen nykyjohdolla on jotain hampaankolossa hyvästä kehityksestä.

Suomen nopein sosiaalinen ja taloudellinen kehitys tapahtui 2.maailmansodan jälkeen. Nyt lähes kaikki tuona aikana luotu kansallisomaisuus on myyty ja Sipilän hallitus myy lopulta Suomen sosiaali- ja terveyshuollonkin.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Jani Kuusela, onko Ilkka Luoma käynyt kirjoittamassa tuon listan sinulle :D

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Käy vielä näin kun aikansa härnätään naapuria ja näitä sanomia on tullut monta
https://youtu.be/T57bgF0sGv4

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Venäjän trollit aloittivat työpäivänsä...

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Kuusela toistaa kaikkina Luoman teesejä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Blogin suosittelijoista puuttuu Makkonen, Jarmo(?) Makkonen.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Joro, NATO:ttajat sekoittavat ja hämmentävät ja terrorisoivat avointa keskustelua.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Ei vaan yrittävät tuloksetta saada sinun sanomiisi jonkinlaista tolkun hiventä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Ei saa rauhassa edes käydä vilvoittelemassa saunasta ulkona ilman, että hävittäjät jylistää pimeydessä."

- Nato-kumppanuuden hinta on suihkumoottoreiden äänimaisema saunan kuistilla. Sori siitä! Onneksi Lappiin koittaa taas muutaman kuukauden kuluttua kevät, jolloin mikään ei tapahdu pimeydessä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset