Lapin tähdet sen kertovat ! Mitä pahaa me suomalaiset olemme ihmiskunnalle tehneet ?

Putin Tervetuloa Suomen syrjäkyliin!

  • Putin Tervetuloa Suomen syrjäkyliin!
  • Kylä talo johon perustettiin 2009 hanke-center nopeilla langattomilla yhteyksillä.
    Kylä talo johon perustettiin 2009 hanke-center nopeilla langattomilla yhteyksillä.
  • Putin Tervetuloa Suomen syrjäkyliin!
  • Putin Tervetuloa Suomen syrjäkyliin!

FB keskusteluissa kysyy minulta, että miten meidän syjäkylien asukkaiden käy, jos Putin......

Vastasin " 

Hyvin käy, saamme oman demokraattisesti äänestyksellä valitun kylähallinnon ja sille kehittämisrahaa. Ihan niin kuin esim. Varzugassa tai Krashnaseljissä.

Suomessa vaahdottiin 10-vuotta sitten että meillä on maailman nopein tietoliikenne yhteys. Yritin kertoa medialle, että Varzukassa syrjäsiessä Kuolan niemimaan kylässä on 3g ja nopeat yhteydet. Mikään media ei sitä uskonut ,vaan jakoi valhetietoa tai sitten vaikeni totuudesta.

Samoin kerroin uudesta Venäjän itsehallintolaista 2007, joka oli saanut vaikutteita Sveitsistä. Tämäkään ei kiinnostanut Suomen mediaan

Suomen media piti minua väärän tiedon levittäjänä. Onneksi on aiheesta kirja, jonka kirjoitetin."

Kirjoitan tätä Suomen TOP-20 köyhimmästä kylästä Pohjaslahdesta, Ranua. Tarkastakaa faktat.

https://

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Suomalaiset eivät huomaa kuinka demokratiaa heikennetään Suomessa. Eivät ymmärrä, että sitä pitää vaalia joka päivä.

Moni asia, joka aiemmin päätettiin kansalaisten toimesta vietiin ensin 'lääniin' tai läänin hallintokaupunkiin, esimerkiksi kunnanvaltuustosta.
Sen jälkeen hommaa "virtaviivaistettiin" ja päätökset vietiin Helsinkiin. Ja sieltä sitten Brysseliin.
Ja näin napinpainaja-quislingit saavat eräänlaisen alibin: "Tätä asiaa ei päätetä meillä vaan..."
___________________________________

Jos Putinin Venäjällä, jossa on toki demokratian puutteita, päätöksenteko viedään lähemmäksi ihmistä, niin se on jo hyvä asia.

Henry

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Henry, juuri noin. Varzukassa asukkaat kokivat, että vain lähidemokratian -uuden lain myötä he TUNTEVAT kuuluvansa Venäjään.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Mistäs se kehittämisraha tulisi ?

Voittehan te nytkin perustaa oman kylähallinnon omalla porukalla. Rupea itse kyläpäälliköksi ! Sitten keräätte keskuudestanne sitä kehittämisrahaa demokraattisesti sopimallanne tavalla ja alatte kehittää !

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Juuri näin Hemmo voi aloittaa sieltä Ranualta...Kaipa se Putin voisi lähettää vähän rahaa sinnekin.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Pertti pidän sinua hyvänä suomalasena miehenä vieraassa Ruotsin maassa mutta mikä oli sinun idea.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Noin juuri! Kansalaisilta kerätään ensin rahat regimentille ja sitten sanotaan, että perustakaa omilla rahoillanne millaisia harrastuksia tahansa, jos leipärahoistanne haluatte laittaa.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ilkka, jos sinun ymmärryksesi on tuota luokka ja vielä pahempaa eläytymiskyky niin jätä kommentoimasta.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Hemmo Koskiniemi

Niin Hemmo ! Ranuan kunnassakin toimii demokratia.

Ranualla ylintä päätösvaltaa käyttää asukkaiden valitsema valtuusto. Valtuusto valitaan joka neljäs vuosi pidettävissä kunnallisvaaleissa. Ranualla valtuustossa on 17 valtuutettua.

Valtuustolla on yleinen toimivalta päättää kunnan asukkaiden yhteisistä asioista ja sillä on kokonaisvastuu kunnan toiminnasta ja taloudesta. Valtuusto vastaa mm. strategisesta päätöksenteosta ja koko kuntakonsernin tavoitteiden asettamisesta, toiminnan ja talouden tasapainosta sekä toiminnan arvioinnista ja seurannan järjestämisestä.

Kun mielestäsi sinun asuttamassassi syrjäkylässä ei ole riittävästi rahaa kylän kehittämiseen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin äänestää seuraavissa valtuuston vaaleissa valtuustoon henkilöitä jotka haluavat kehittää juuri teidän syrjäkyläänne jättäen muut vähemmälle, korottaa reilusti kunnalisveroa tai sitten perustaa ehdottamaani kylätoimikunta joka ryhtyy kehittämään talkoilla tai keräämällä varoja omiin tarpeisiinne ! Kannattaisi joskus ryhtyä itse toimiin eikä aina odottaa käsi toisten taskulla jotain tapahtuvan !

http://www.kylatoiminta.fi/fi/kylatoiminta/Kylaeto...

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi Vastaus kommenttiin #9

Ilkka, minä en kirjoittanutkaan kunnasta vaan kylistä

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #10

Ilkka Varsio kuvasi hyvin kunnallista itsehallintoa, joka kattaa myös syrjäkylät. Et kai Hemmo tarkoita, että demokratia ja omatoimisuus on teiltä jotenkin estetty?

Mielenkiintoinen ajatus on ehdotuksesi kopioida syrjäkylien kehittämismalli Venäjältä, missä kylät varustetaan langattomin tietoliikenneyhteyksin valtion varoilla. Tietoliikenneyhteyksien parantaminen antaa mahdollisuuden myös etätyöskentelyyn, mikä voisi tuoda uusia veronmaksajia alueille.

Maakuntalaulun sanoja mukaillen: "WiFi verkon tahtoisin pystyttää, joka niemeen ja notkelmaan".

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #13

Täytyy sanoa, että nyt Hemmo esitteli arvon porvareille asian väärin. Tottakai nämä vastustavat sellaista, että kunnan varoja käytettäisiin itsehallintoon kylittäin. Mitä siitä tulisi jos kansa saisi itse miettiä asioitaan.
Olen jo kauan ehdottanut, että pitäisi saada aikaan kansalaisten ideointiryhmiä jne. jokaiseen niemeen ja notkoon, missä vain on vanhuksia, työttömiä ja tietenkin mukavia porvareita. ;)
_______________________________

Juttu olisi pitänyt esittää niin, että USAssa pienetkin paikkakunnat äänestävät eri virkamiehistä, sheriffiä myöten. Eli kyseessä on lähidemokratia. Ja että nyt Venäjä (vihdoin) tulee perässä, yadda, yadda.
Silloin nämä pikku-porvarit kehuisivat Hemmoa ja pitäisi häntä fiksuna miehenä.

P.S. Porvarit eivät pelkää mitään muuta niin paljon kuin kansanvaltaa. Ja sitä ajatusta, että hekin ovat osa kansaa, pitää vain jatkuvasti toistaa, jotta joskus hekin tämän ymmärtäisivät.

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #25

Ja tästä eteenpäin, nämä pikkuporvarit ovat päässeet johonkin 30-lukuun ja osin sodan jälkeiseen NL:oon. Siis noin 50 - 90 vuotta taaksepäin.

Nyt kun Venäjä on suitsuttanut kansaansa tosi-kapitalismilla jo melkein 30 vuotta, niin sekään ei kelpaa, vaan susi-kapitalisminkin yllä leijailee Stalinin haamu.

Tulee mieleen nämä "...vaikka voissa paistaisi"-jutut edellisen vuosisadan alkupuolelta. Pikku-porvarit, eivät ymmärrä, että hallinto, raha ja ahneus ei ole kansan syvien kerrosten vika. He vain potkivat tavallista kansaa, vallanpitäjien historian vuoksi, nilkkoihin aina kun tilaisuus tulee.
Tai minä ainakin ymmärrän, että noissa kylissä elää melko tavis-kansalaisia.

Summa Summarum: Putsku ja hänen hang-around-porukkansa puhuu venäjää = kansa puhuu samaa kieltä => paskoja kaikki.

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #26

Pikku-porvareissa on vielä yksi sellainen ajatuksenjuoksun umpikuja, jota on vaikea ymmärtää:
- Jos kansa Venäjällä alkaisi todella haastamaan valtaa, esim. mielenosoituksin, olisi Venäjän kansalaiset yhtä-äkkiä melkeinpä sankareita.
- Jos Suomessa mennään kaduille, niin kyseessä on tietenkin ääri-ihmiset, risupartaradikaalit, epäisänmaalliset rääväsuut jne.

Niin tai näin, niin ahneuteen kaikki kaatuu ennen pitkää.

Henry

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Kyllä asiasta halutessaan hyviä puolia löytää. Tuollaisen episodin jälkeen esimerkiksi maanperässä olisi kaikkialla kivennäismaa valmiiksi esillä, jolloin taimettuminen helpottuisi. Lisääntynyt ionisoiva säteily kasvattaisi hyödyllisten mutaatioiden määrää, jolloin kasvit todennäköisemmin löytävät ilmastonmuutokseen sopivan perimän. Huonokuntoisten rakennusten purkutyöt vauhdittuisivat, sotakorvaukset saisivat aikaan uutta teollisuutta jne...

Kysymys on lähinnä siitä, ovatko hyödyt suurempia kuin haitat. Useimpien mielestä eivät - kaikilla kun on jo nyt mahdollisuus täysin rauhanomaisesti vaihtaa asuinpaikkansa Venäjälle ja on tainnut Putin jopa luvata ilmaisen tontin muuttohalukkaille.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

NL:ssa oli 20-30-luvulla työperäistä maahanmuuttoa. Jokainen tulija pääsi suhteellisen nuorena eläkkeelle ja sai oman tontin, tosin aika pienen ja maan sisältä, joskus jopa routarajan alapuolelta.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Sehän on vain jatkoa Hemmon listaan. Miehet viettivät reipasta ulkoilmaelämää, oppivat tärkeitä selviytymistaitoja kylmissä olosuhteissa, kanavanrakennusta, lumitöitä, kaivostoimintaa jne... Sopivan väriset lasit päähän niin koko maailma näyttää sopivan väriseltä.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Pistäkää hyvät kommentoijat faktaa Venäjän itsehallinnosta ja kylähallinnosta. Ennakoluuloja en ota vastaan.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Muistan kuinka sodan jälkeen kommunistien "politrukit" julistivat kuinka hyvää Neuvostoliitossa oli. Olin kerran siihen aoikaan tavallisissa kansalaiskokouksessa, siellä eräs "toveri" sanoi, että meidän pitäisi pyytää puna-armeijaa apuun ja tuomaan meillekkin sitä ihanuutta. Kylläkin silloin tämä politrukki (jonka nimeä en viitsi sanoa vaikka hän on aikoja suitten kuollut) toppuutteli tätä esittelyttä asiaa. Tämä politrukki sanoi, että on aivan varmaa, että 15 vuoden kuluttua Suomi on sosialistinen maa. Lupasi, että jos hän on slloin kuollut niin hänen haudalle saa käydä pissimässä.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Paavo höpsö demari puhuu kuin Paavo Limmpnen, joka ei edes tunnusta sukaan Vienankarjalasta. Natsi mikä natsi.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara Vastaus kommenttiin #21
Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Hemmo Koskiniemi

Nyt ei löytynyt internetistä aiheesta oikein mitään. Johtunee kai siitä, että kolhoosit on lopetettu Venäjällä ja niiden omistus on siirretty yksityisten oligarkkien haltuun.

Wikipedia kertoo kuitenkin Varzugasta seuraavaa: Varzugassa on generaattorilla toimiva sähköntuotanto, peruskoulu ja kauppoja ja kioskeja, joissa myydään turisteille votkaa.

Varzugan kylä (selo) sijaitsee lähellä Vienanmeren rantaa pari sataa kilometriä pitkän Varzugajoen rannalla. Pääelinkeino on kalastus, josta huolehtii kylän väki Kommunismin oraat (ven. Взходы коммунизма) -nimisen osuuskunnan osakkaana.

Kalastusta harjoitetaan sekä merellä että joella. Lisäksi kylässä on hotelli, jossa majoitetaan lähinnä lohenpyynnistä kiinnostuneita turisteja, joita kuljetetaan helikopterein joen yläjuoksulle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Varzuga

Kari Himanen

Fakta on, että venäjän itsehallinto ja kylähallinto korruptoitunut ja luhistumispisteessä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kuvien perusteella venäläinen maaseutu ei näytä kovinkaan "langattomalta". Kaikenkarvaisia kaapeleita roikkuu kylänraitin yllä epämääräisissä pylväissä.

Vastaako tuo rakennuskannan ulkonäkö jonkun kauneuskäsitystä? Ei ainakaan minun! Jo mummoni käytti sanontaa "siivota vennäiks", kun hän joskus lakaisi roskat vain mattojen välistä ja pyyhkäisi tasopintoja esineitä siirtelemättä.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Tuomo, minä en nyt kirjoittanu pyläskaapelieista. Mutta jos haluat, että otan kuvan ikkunasta jossa kaapeli pilaa näkymäni Simojärvelle niin saat sen.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Petroskoin syrjäkylään valitsivat takavuosina pormestarin Jabloko-puolueen listoilta ja vieläpä naisen, niin ei ehtinyt kauan olla virassaan kun savustettiin keskusvallan toimesta ja tilalle istutettiin joku jäyhä putinisti, eli se siitä demokratiasta lähialueillamme.

Toisekseen, sitähän saa Liider-rahhaa kylien kehittämiseen Ranuallekkin. Pane hakemusta menemään Hemmo jos eläinpuisto ei elätä kaikkia.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Martti Jabloko puolue on ihan OK, mutta Pekka Haaviston Vihreillä ei ole Karjalan kylän mitään vihreää annettavaa.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Hemmon huumoria eivät tosikot ymmärrä. Katsokaa nyt Hemmon blogin kuvia kehityksestä, siihen Suomen syrjäkylillä on vielä pitkä matka. Ymmärrättekö nyt huumorin, ponimai?

Taito Mikkonen

Villikari! Minusta tuo valtiollinen internetverkko olisi parempi kuin Suomen törkeät kaupalliset operaattorit.

Taito Mikkonen

Henry!
Virossa on taimella Eluriukkuse erakond (elämänrikkauden puolue). Sen pyrkimys on saada päätöksen teko alhaalta ylöspäin. Aloittajat ovat tiedemiehiä ja -naisia lähinnä Tallinnan yliopiston luonnon tieteilijöitä ja ekologeja. Mukaan tietysti otetaan vähemmillä oppiarvoilla varustettuja. Minutkin otettiin jäseneksi hakematta ja pyytämättä. Kummallista. Niin kuin Jäätteenmäen tiedon saanti yllättäen. Tarkoitus on asettaa täydet listat ehdokkaita kevään parlamentti vaaleihin. Samme nähdä, kuinka perusvirolainen kansa ottaa uuden puolueen vastaan.

Kari Himanen

3G yhteys venäläiskylässä? Oisi kiva tietää millainen peittoalue verkolla on. Todennäköisesti yksi huojuva masto muutamalle käyttäjälle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset