Lapin tähdet sen kertovat ! Mitä pahaa me suomalaiset olemme ihmiskunnalle tehneet ?

Keskustalaiset! Lukekaa Väyrysen kirjat -kunnian palautus!

Paavo Väyrysen yhteiskunnallinen toiminta suomalaisessa yhteiskunnassa on ainutlaatuinen ja erityispiirteitä sisältävä. Paavo on jaksanut pitää yhdeiskunnallista keskustelua yllä ja kirjoittanut useita kirjoja, joilla on osoittanut usein ennustustaitonsa ja kulloinkin vallassaolevan ryhmittymän virheelliset ratkaisut.

Keskustapuoleessa Paavolta on riistetty kunniapuheenjohtajuuden arvo, koska hän ei Sipilän ja kumppaneiden mielestä ole esiintynyt arvonsa mukaisesti. Kepussa on jäänyt huomaamatta, kuinka arvokas jalokivi heidän joukossa on.  Paavo ennusti Sipilän linjan tuovan romahduksen ja niin siinä sitten kävi.

Puolueen oppisä Alkio heitettiin roskakoriin ja mukaan marssitettiin globaalit liberalismin arvot, jossa raha ja sen tekeminen on tärkeintä. 

Samalla lensi lapsi pesuveden mukana -Väyrynen.

Keskustassa nyt kysytään, että mistä uusi alku? 

Kannattaisiko jokaisen kepulaisen ostaa Väyrysen kirjat ja ensitöikseen lukea ne. Sen jälkeen palauttaa kunniapuheenjohtajuus ja vielä kerran lukea Alkion teokset.

Suomalaista yhteiskuntaa ja sivistyniestöä on vaivannut jo 20 vuotta kritiikittömyys ja globaali kulttuuriliberalismi. Väyrynen on tässäkin kulkenut omaa aktiivista polkuaan ja kertonut suomalaisille mistä muutoksissa on kysymys.

Myöskin toimittajat voisivat perehtyä Väyrysen teoksiin halpamaisen vähättelyn vaihtoehdoksi.

https://www.finlandiakirja.fi/fi/catalogsearch/result/index/?dir=desc&order=entity_id&q=paavo+vayrynen&gclid=Cj0KCQjw4-XlBRDuARIsAK96p3Cif_sJdYp80XiqJg1dL5_Eh_U3j-1i-cv1V4ibwsx9gMBxRKnmA-IaAnhOEALw_wcB

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Lopettiko Paavo Keminmaan puolueosastonsa ja jos, niin nyt sitä tarvitsisi....Ei muuta kuin uutta osastoa pystyyn ja syksyn kokoukseen....

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Seppo en tiedä, mutta valmiudet ovat varmaan jäsenistöllä tuohonkin ratkaisuun olemassa.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Pitää nähdä metsä puilta, Paavo Väyrysellä olisi ollut hyvä olla kunniapuheenjohtajana mutta toiminta ei kuitenkaan ollut kunnian mukaista.
Muunmuassa olemalla perustamansa Kansalaispuolueen jäsen ja jopa puheenjohtaja se ei ole Keskustapuolueen sääntöjen mukaista.

Mitä tulee itse Keskustan sekä Juha Sipilän nykytilaanse on ollut julmaa somenmedian maalitusta ja demonisointia päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen.
Ylen ex toimitusjohtaja Mikael Jungner totesi Suomenmaassa että hän laittaa Juha Sipilän imagon romuttumisen Ylen piikkiin "Vihjaileva uutisointi ja salaliittoteoriat rikkoivat luottamusta" eikä muuttkaan mediat synnittömiä ole.

Keskustapuolue kansanliike asemoituu nyt uuteen nousuun uuden tulevan puheenjohtajansa luotsaamana uutteen kukoistukseen pehmeämmällä ihmisläheisellä lämmöllä mukaansa tempaavaan joukkoon.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

"Keskustassa nyt kysytään, että mistä uusi alku? "

Siinäpä se. Puolueen käytännön toimintaa on hivutettu Ahon ajoista lähtien aina enemmän oikealle. Tämän hallituksen aikana se on saavuttanut huippunsa. Ongelmaa lisää vielä se, että keskusta lähtee vaaleihin alkiolaisilla teemoilla. Valtaan päästyä nämä unohtuvat yhdessä yössä. Vanhasen ja Sipilän jälkeiset kannatuksen romahdukset kertovat äänestäjien pettymyksestä asetettuihin odotuksiin ja annettuihin lupauksiin nähden. Hallitusvastuu ei ole mikään selitys. Sininen Tulevaisuus on kouluesimerkki äänestäjien turhautumisesta.

Perussuomalaiset näyttävät täyttävän aika onnistuneesti keskustan jättämää aukkoa puoluekentässä. He ovat parantuneen muutoinkin kilpailukykyään Soinin ajoista. Siinä onkin haastetta olipa keskusta sitten hallituksessa tai oppositiossa tulevalla hallituskaudella.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Väyrynen on polttanut sillat takanaan perustamalla peräti kaksi puoluetta itselleen ja toimimalla niiden puheenjohtajana. Moisesta henkilöstä voisi käyttää myös p-alkuista, persujen ahkerasti viljelemää sanaa. Ei väyrysellä ole Suomen Keskustalle enää mitään annettavaa.

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

On EU:n vastustajalta Väyryseltä tosi väyrysmäistä kaivata alkiolaisuutta: Alkio unelmoi Euroopan Yhdysvalloista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset