Lapin tähdet sen kertovat ! Mitä pahaa me suomalaiset olemme ihmiskunnalle tehneet ?

Karjalan tasavallan metsäalan verotulot romahtaneet. -Ennen 60%:a ja nykyisin 6,5%:a.

Karjalan Sanomat tietää kertoa, että

"Aikaisemmin metsäala antoi 60 prosenttia verotulojen kokonaismäärästä. Viime vuonna alan panos tasavallan kassaan teki 6,5 prosenttia. Karjalan luonnonvarojen käytön ja ympäristöministeriön varajohtajan Denis Sokolovin mukaan tasavallassa toimii nyt 52 metsänvuokraajaa, jotka hankkivat viime vuonna kaikkiaan 5,4 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta eli kolme prosenttia enemmän toissavuotisesta. Kuitenkin vuosi 2009 oli tappiollinen kaikille ja vertaaminen on taloudellisesti epäkorrektia.
Ministeriön arvion mukaan vasta kuluvana vuonna puunhankintalaitokset pääsevät kriisiä edeltävälle tasolle, jolloin hankittiin 5,9 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta. Metsäteollisuuden kaikki haarat ovat tappiollisia ja 73 prosenttia puunhankintalaitoksista toimii tappiokseen.
Luonnonvarojen ja ympäristöministeriötä on kehotettu analysoimaan hintatilannetta ja selvittämään, kuinka paljon on alennettu liiaksi raakapuun hintaa, mikä omakustannushinnan kasvaessa johtaa tappiollisuuteen"

http://www.karjalansanomat.ru/Fin/indexF.htm

 

www.hemmo.koskiniemi.ehdolla.fi

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

VierasPartalainen (nimimerkki)

Kaikella ystävyydellä Hemmo. Pysytään me ison pilkotuksen tälläpuolen, kyllä parannettavaa riittää joka lähtöön itselläkin!

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Asia ei ole noin yksinkertainen.
Suomen metsäteollisuus vie kaiken osaamiseen Brasiliaan ja Kiinaan sekä jättää molemmin puolin rajaa kärjistyvät taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat keskuuteemme.

Kehitys on enemmän kuin vaarallinen.

Vai onko Sinun mielestä parempi ratkaista ongelmia Etelä-Ameriikassa suomalaisella osaamisella kuin lähialueella. Kumpi on enemmän suomalaisten etu ?!

Mikko Niskasaari

Olen samaa mieltä siitä, että Karjalan asioilla on merkityksensä meillekin, mutta en malta olla huomauttamatta, ettei metsäteollisuus vie osaamistaan ja pääomiaan Etelä-Amerikkaan ratkoakseen sen maanosan ongelmia. Omia ongelmiaan teollisuus ratkoo.

Tuotantoa siirretään sinne missä raaka-aine kasvaa vauhdilla ja on mm. siksi halpaa ja sinne missä markkinat ovat lähempänä. E-A on tässä suhteessa liki ihanteellinen. Paperin kulutus kasvaa siellä ja Aasiassa.

Pohjoisen havumetsävyöhykkeen pitkäkuituisella sellulla on vielä kysyntänsä, mutta kuinka kauan?

VierasPartalainen (nimimerkki)

Näin se Hemmo vain kapitalistisessa yhteiskunnassa menee. Ei ole suomalaisen eikä lähinaapurin edusta koskaan kysymys, kun ylikansallinen kapitalismi jyllää! Tässä suhteessa olemme täysin voimattomia, jolla on enemmän kapitaalia jä parempaa tuottoa odotettavissa, se sanelee.
Ei se suunitelmatalouskaan sille mahtanut mitään.
Edelleen kaikella ystävyydellä "Partalainen"

Mikko Niskasaari

Hemmo,
onko sinulla tietoa mihin nuo 52 metsänvuokraajaa puunsa toimittavat, noin pääasiassa? Karjalaan, muualle Venäjälle vai Suomeen?

Hakkuiden vaihtelu välillä 5,4 - 5,9 milj m3 tuskin tappiollisuutta selittää, sillä aina hakkuissa on vuotuisia vaihteluita.
Jos ongelma on raakapuun liian alhainen hinta, kuten jutussa arvioidaan, ollaankin lähellä samoja ongelmia joita on myös Suomessa.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ei ole, muuta tieto kuin se, että Suomen ja Ruotsin myynti on tyrehtynyt. Suomalaiset venäjän hintatason huomioideen ovat maksaneet kunnon hinnan mutta nyt kun myynti on Suomeen tyrehtynyt toimitaan Venäjän sisämarkkinoiden hintatason mukaan.

Heitin vaan periaatekysymyksen siitä, että jos suomi ei olisi vienyt tietotaitoaan Etelä-Ameriikkaan niin ei sitä kukaan mukaan olisi tehnyt. Yhteiset investoinnit venäjän kanssa olisivat tuoneet vakautta alueelle ja markkinat olisivat toimineet yhteisillä ehdoilla. Karjalan autonomia kehityksen myötä olisi myös lisääntynyt.

Yksinkertaista...? (nimimerkki)

Juu ei, siis ei yksinkertaista. Joiltakin osin myöhäistä! Selluteollisuuden siirto esim. Etelä-Amerikkaan on tapahtunut johdonmukaisesti 1990-luvulta alkaen. En viitsi tässä toistella syitä uudestaan, koska oletan: Ne yleisesti tunnetaan. Jälkikäteen näihin ei pystytä enää vaikuttamaan. Huolestuttavaa kuitenkin on, että myös muu teollisuus näyttäisi karistavan maan tomut jaloistaan. Näillä kuvioilla vaarana on, että Suomeen jää iso virkamieskunta ja typerä joukko poliitikkoja, joita emme pysty ulkoistamaan mihinkään maanosaan. Niin ja tietysti jää velat, joita on otettu syysteemin pyörittämiseen.

Karjalan mahdollisuudet? En pidä ollenkaan joidenkin blogistien kirjoituksia Karjalan palautuksesta mahdottomina. Jos emme pääse suoraan poliittiseen maa-aluiden palautukseen, voisimme päästä toimintojen osalta uudenlaisiin mahdollisuuksiin, jossa häämöttäisi myös työn tekemistä ja veronmaksukykyä. Esteenä ovat vain nykyiset poliitikkojoukkomme, joilta puuttu rohkeutta, yritteliäisyyttä, uskallusta uuteen ajatteluun. Karjalan metsissä on samanlaiset mahdollisuudet kuin Etelä-Amerikassakin.

Ne mahdollisuudet koskevat myös Suomea. Poliittiset toimet ja suunnittelu pitäisi aloittaa pikaisesti.

Yksinkertaista...? (nimimerkki)

Lisäystä:

Pidän hölmönä, että suomalaisia poliitikkoja on osallistunut suomalaisen teollisuuden tuotantolaitosten siirtojen vihkiästilaisuuksiin muissa maissa liikemiestemme seuralaisina.

Olisi parempi politiikkojen osallistua Suomessa lopetettujen tehtaiden, toimintojen "surutilaisuuksiin" mukana pohtimassa mitä teemme töistä työttömiksi vapautuneille ihmisillemme.

Parempi on olla juhlimassa Suomeen jäävää työtä ja toivon mukaan tulevaisuudessa investoitavaa uutta työtä kuin ulkomaille siirrettyjä tuotantolaitoksia.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Suomen metsäteollisuus tulee romahtamaan 20-vuoden aikana. Mitään ei ole kansallisesti tehtävissä. Suomi on myynyt oman osaamisensa ja se tulee pumerangina takaisin. Koneet ajetaan loppuun ja kukaan ei kehitä uutta teknologiaa ja tuotteita.

Yksinkertaista...? (nimimerkki)

Ei suomalainen osaaminen vielä ole kadonnut, mutta tätä tahtia se katoaa vanhenevan sukupolven mukana.

Yksinkertaista...? (nimimerkki)

Lisään vielä: Suomesta on tullut liikaa tytäryhtiötalous, jossa päätökset tehdään muualla kuin Suomessa. Suomen valtion tulisi omalta osaltaa miettiä keinoja, joilla suomalainen teollisuutta ja päätäntää voidaan pitää SuomeA VAURASTUTTAMASSA.

Mikko Niskasaari (nimimerkki)

Hemmo:
"Suomen metsäteollisuus tulee romahtamaan 20-vuoden aikana."

Esimerkiksi näin:

Suomeen tuodaan Etelä-Amerikasta lyhytkuituista eukasellua, luultavasti kasvassa määrin. Sitä Atlantin yli rahdattaessa voi ylikansallisilla metsäjäteillä herätä kysymys, miksi tuoda se Itämeren pohjoislaidalle, valmistaa täällä paperiksi, joka lähetetään paluupostissa Keski-Eurooppaan. Entäpä jos siirretään kaikki muut paperitehtaat, paitsi Suomen kysyntään vastaavat sinne missä ovat ostajat? Viedään eukasellu niille suoraan ja tuodaan Suomesta tuodaan vain havusellua.

Kuinka viisasta olikaan myydä valtion enemmistö Enso-Gutzeitista?

Mikko Niskasaari (nimimerkki)

Lainaan parasta mahdollista lähdettä, eli omaa artikkeliani. Ajankohta on toukokuu 2008. Haastateltava vastaa itse mielipiteistään:

"Venäjä nostaa puun vientitulleja, jotta maan puuvarat jalostettaisiin omassa maassa, kuuluu maan virallinen selitys. Se kuulostaa järkevältä, mutta toisenlaisen näkökulman tarjoaa Renvall-instituutin dosentti Arto Luukkanen. "Aika päätöksestä tullien nousuun on aivan liian lyhyt, jotta isot metsäinvestoinnit olisivat mahdollisia".

Luukkanen arvioi tullien syyksi sen, että Venäjän suurin metsäyhtiö Ilim Group ja sen amerikkalaiset yhteistyökumppanit International Paper - maailman suurin metsäyhtiö - ja Mondi saavat monopolin Venäjän puuvaroihin, kun muut ostajat suljetaan ulos.

Ilium Group ei ole mikä tahansa yhtiö. Sen lainopillinen neuvonantaja ja suuromistaja oli 1990-luvulla muuan Dimitri Medvedev. Hänen omistuksensa markkina-arvoksi laskettiin parhaimmillaan 300 miljoonaa dollaria. "On annettu ymmärtää, että hän olisi myynyt omistuksensa, mutta sitä on vaikea todentaa. Osakkeita voi omistaa myös bulvaanien kautta", Arto Luukkanen toteaa."

"Toukokuun alussa Dimitri Medvedev astui virallisesti Venäjän presidentin virkaan."

Yksinkertaista...? (nimimerkki)

Parempi pohtia uusia mahdollisuuksia kuin itkeä menetettyjä.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ilim Group oliko yhtiö joka halusi ostaa Kemijärven seullutehtaan mutta sitä ei sille myyty ? Vai tämän konsernin tytäryhtiö ?

Mikko Niskasaari (nimimerkki)

Mielenkiintoinen kysymys!
En osaa vastata suoraltaan, mutta pannaanpa muistiin.

agendo2 (nimimerkki)

"Ne mahdollisuudet koskevat myös Suomea. Poliittiset toimet ja suunnittelu pitäisi aloittaa pikaisesti."

Aivan!

Suomen menettämät alueet venäjän puolella ovat Venäjälle vain joutomaata, kun alunperin ne ovat olleet tuottoisia ja erittäin hyödyllisiä maita ja metsiä.

Ryöstettyjen alueiden palautus elvyttäisi ne jälleen hyödylliseen kasvuun sekä Suomelle että Venäjälle ja vieläpä EU:lle.

Ei suotta sanota, että palautettu Petsamo ja Karjala toimisivat tulevaisuuden talousveturina Suomelle.
Molempien sijainti on suorastaan timantti talousmarkknoiden kannalta.

Nykyisessä poliittisessa murroksessa olisi oiva tilaus tämän aiheen työstämiseen ja ajamiseen.

Pitäisikin kysyä, mikä puolue ehtii ja uskaltaa tarttua mahdollisuuteen ensimmäiseksi?

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Venäläiset kyllä tietävät, että Suomessa halutaan menetetyt alueet takaisin, mutta niiden saaminen voinee tapahtua vain silloin kun ko. alueet taloudellisesti romahtaa ja niistä niistä muodostuu suuri taloudellinen rasite koko Venäjän kansantaloudelle.

Harri Räsänen

Venäjän valtiojohto on puun vientitullien takia osallistunut Suomalaisen metsäteollisuuden investointien ajamiseen pois Suomesta.
Tarkoitus oli kiristää investointeja Venäjän puolelle, mutta koko juttu meni mönkään ja Venäläiset ampuivat omaan jalkaansa. Asia oli kyllä tiedossa, mutta ilmeisesti tämä oli Putinille jonkinlainen arvovaltakysymys. Metsäyhtiöt maksoivat Venäläisestä puusta jo aiemminkin parempaa hintaa kuin kotimaisesta. Karjalan tasavalta joutui tässä kärsijäksi Suomalaisen duunarin lisäksi.

Yksinkertaista...? (nimimerkki)

Parempi pohtia uusia mahdollisuuksia kuin itkeä menetettyjä

Vieras (nimimerkki)

Parempi on investoida rahat muualle kuin Venäjälle, missä saatavat voivat muuttua veloiksi yhdessä yössä.

Yksinkertaista...? (nimimerkki)

Niin mitenkä tämä liittyikään asiaan? Onko jollakulla ylimääräistä rahaa menetettäväksi?

Yksinkertaista...? (nimimerkki)

Ai niin tarkoitit tietysti Kreikkaan ja Irlantiin sekä Portugaliin....?

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Aho-Lipponen-Katainen-Vanhanen politiikka kun pitäisi unohtaa.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Suomalainen metsäteollisuus sai Venäjältä kymmeniä vuosia alle markkinahinnan puuta sillä lupausella, että se investoi Venäjälle. Pettikö metsäteollisuus lupauksen on vain arvailujen varassa. Venäläiset näin väittää ja heillä on kuulemman asiasta mustaa valkoisellakin.
Sitten seurasi tullit, jotka epäonnistuivat talousromahduksen myötä ja suomen uuden stratien vaikutuksesta.

jussi vaarala (nimimerkki)

Ohi aiheen mutta pitää piruuttaan levitellä tätä :D

Kaikki nauroi 125 vuotta sitten ensimmäiselle Karl Benzin kehittämälle automobiilille - mutta nykyään ei naura enää kukaan.

Myös kehittämälleni eettis-realistiselle aatteelle ja ajatusmallille jotkut vielä nauravat - mutta pian ei naura kukaan koska se on aatteena ja ajatusmallina lyömätön - ja kilpailee tasaveroisesti kapitalismin, sosialismin ja jopa uskontojen kanssa.

Yksinkertaista...? (nimimerkki)

Mitähän tuokin on: "...eettis-realistiselle aatteelle ja ajatusmallille... "? Syötävää varmaankin?

jussi vaarala (nimimerkki)

Juuh - jahka tässä pistän jonkun asian eettis-realistisen syynin alle taas niin siitä saattaa tulla sulle joko tosi vaikeaa nieltävää tai sitten suurenmoista herkkua. Olehan kuulolla - kohta taas jossakin lävähtää kunhan viittin.

Istu ja pala (nimimerkki)

Voi miten söpöä, Vaarala yrittää uhota:
"jahka tässä pistän jonkun asian eettis-realistisen syynin alle taas niin siitä saattaa tulla sulle joko tosi vaikeaa nieltävää tai sitten suurenmoista herkkua"

Vaarala ei pystynyt tuottamaan kuin paskaa, joten varmasti on vaikeasti nieltävää.
Jussi Vaarala ei löydä edes omia alushousujaan ilman apua. Siinä on hampille eeppistä realismia.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Ei materiaalista "autoa" on vaikea ymmärtää.

Istu ja pala (nimimerkki)

Katsos, katsos, Vaaralan huru-ukko heräsi koomastaan:
" ...pian ei naura kukaan koska se on aatteena ja ajatusmallina lyömätön..."

Hahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahah

Mene höppönä hoitoon. Niitä on semmoisia sekavuus- ja dementiapotilaisiin erikoistuneita. Pyri sellaiseen.

jussi vaarala (nimimerkki)

Minua huvittaa ärsyttää nuijat karmeaan säpinään ja sitten ottaa joku asia ja argumentoida se niin perusteellisesti että nuijien käsitykset on niitattu niin liikkumattomaan asentoon ja selätykseen ettei ne mahda mitään - tämmönen on oikeinkin hauskaa :D

Istu ja pala (nimimerkki)

Hevonpaskaa.

Itkupilli-Vaarala parkui täällä räkäposkella päiväkausia ylläpitoa apuun, kun ei osannut vastata kommentoijilleen mitään. Ei auttanut ylläpito, sillä leikki pitää kestää, jos leikkiin lähtee.

Mene Itku-Vaarala muualle, mutta älä unohda lääkkeitäsi.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Jussilla on luovuutta vaikka muille jakaa. Eettisyyttä ja taiteellisuutta ei Jussin jutuista puutu. Realisimi on nään ja näin.

Nemesis (nimimerkki)

"Myös kehittämälleni eettis-realistiselle aatteelle ja ajatusmallille jotkut vielä nauravat - mutta pian ei naura kukaan koska se on aatteena ja ajatusmallina lyömätön"

Toistaiseksi se tosin on pystynyt lyömään vain hullun leiman Jussi Vaaralaan, ja Vaaralan maanpakoon blogistaan.

jussi vaarala (nimimerkki)

Tässäpä teille eettis-realistista luovuutta - varustettuna oikein todellisella YHTEISKUNNALLISELLA, ÄLYLLISELLÄ JA FYSIKAALISELLA REALISMILLA.

Paskanjauhajat on eri miehiä kuin ne jotka keksi fiksuja REALISTISIA JA EETTISIÄ RATKAISUJA. Montakos vastaavaa eettistä ja realistista ratkaisua Hemmo Koskiniemi olet itse keksinyt väittäessäsi että ajatusteni realistisuus on niin ja näin - kysyn vaan:

MIleipide medialle: hirmuista energian säästöä per yö

Heräsin juuri hyvin nukutun yön jälkeen - kehittämäni systeemin avulla 13 m2 makuuhuoneessa yön ajan tasainen 23 astetta, kahdessa viereisessä huoneessa yhteensä 36 m2 lämpötila 16 astetta ja ulkona näkyy olevan 7 astetta pakkasta. Tämä jos mikä on energian säästöä yön yli ja silti nukkuu lämpimässä.

Ja systeemi on tämä. Makuuhuoneen ovi aukon eteen n 50 cm korkea levy tiiviisti lattiaa ja ovenkarmia myöten estämään viileän ilman virtaamisen pitkin lattian pintaa makuuhuoneeseen - makuuhuoneen puolelle
kaksinkerroin taitettu ilmaa läpäisevä päiväpeitto peittämään koko oviaukko - ja makuuhuoneen puolelle oviaukon eteen termostaatilla varustettu öljytäytteinen sähkölämmitin noin puolen metrin päähän päiväpeitosta. Päiväpeiton estäessä ettei lämmin ilma virtaa makuuhuoneesta nopeasti ulos eikä myöskään viileä ilma nopeasti sisään - sähkölämmittimen samalla ehtiessä lämmittää kankaan läpi hitaasti sisäänvirtaavan ilman. Jolloin makuuhuoneen ilma myös vaihtuu eikä jää tunkkaiseksi.

Siis energiansäästö per yö hirmuinen - ja aamulla systeemin purku taas vapauttaa makuuhuoneen myös rakenteisiin varautuneen lämmön muihin huoneisiin jolloin lämpötila kaikissa kolmessa huoneessa tasaantuu noin 19 asteeseen.

Jussi Vaarala
Somerniemi

jussi vaarala (nimimerkki)

pistin tuon tekstini niin laajaan aikakausilehtilevitykseen asumista ja yleisaikakauslehtiä myöten että kohta saanette lukea ideasta vähän siellä sun täällä - idea kun on paitsi erittäin realistinen niin myös erittääin eettinen - ja eettistä on myöskin se että jaan sen laajasti ihmisille.

Ja mitä saan vastineeksi teiltä - paskaa kuorma-autokaupalla.

Sellaisia typeryksiä olette. Hävetkää.

Nemesis (nimimerkki)

Me tässä reaalimaailmassa tiedämme, että +23 astetta on tavattoman korkea makuuhuoneen yölämpötila ja todennäköisesti heikentää unen laatua.

Oikea lämpötila on tietenkin yksilöllistä, mutta makuuhuoneen lämpöä ei kannata nostaa yli 20 asteen, sekin on jo korkea. + 18 on suurimmalle osalle hyvä.
Varsin vähällä totuttelulla oppii nukkumaan noin +14 asteen lämmössä, jota itse suosin (+12-14 astetta). Salaisuus on hyvä peitto, paras on untuvatäkki. Viileässä nukkuu todella sikeästi ja heräilemättä.

Hikipäissään nukkuminen ei kuitenkaan ole ainoa syy, miksi Vaaralan-vaarin tarinaa ei tulla näkemään aikakausilehdissä kuin enintään "Älä tee näin" -palstoilla.

jussi vaarala (nimimerkki)

Siinon tuossa reaalimaailman öljytäytteisessä sähkölämmittimessä termostaatti - ookko kuullu - jolla saa säädettyä lämpötilan miksi haluaa. Minusta on mukava nukkua lämpimässä 20-23 astetta. Reaalimaailmaan kuuluu vielä semmoinkin asia kuin yksilöllisyys - niin ihmisissä kuin asunnoissakin. Ookko sellaisesta realismista koskaan kuullu.

Nemesis (nimimerkki)

Olen.

Sen sijaan en ole ennen kuullut noin jumalattoman monimutkaisesta systeemistä säätää makuuhuoneen lämpötilaa, enkä varsinkaan kenestäkään joka kutsuisi ähellystään realismiksi. Eettisyyskin on tuossa touhussa etikkaa.

On tasan eläkeläisen oma asia mihin aikansa tärvää. Kunnioituksen vaatiminen hölmöilyilleen ei kuitenkaan tuota kuin pottuilua.

Rainer Nuorinko

Hemmo, mä luin Redin sivuilta, että sä oot nykyään sen kaveri facebookissa. Vähän siistii!

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Mulla on kavereita joka suunnasta ja tykkään persoonista joilla on jotain sanomista. Redillä sitä on ja itsehiteltyä.

Tynkä-Karjalan Antti (nimimerkki)

Suomalaisen metsänomistajan ja paperiduunarin puolesta! Se yhtälö Suomen tiellä pitää.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Anteeksipyyntö Jussi Vaaralalle

Jussi Vaaralalla on erinomainen näyttö (huoneilman energiansäästö) realistisesta puolesta, joten Jussi antanee enteeksi varomattoman aiemmin esittämäni lausunnon, jossa epäilin hänen realistisuutta.

Minulla taas on maakuuparvi saunan päällä ja lämpöä riittää vaikka alhaalla olisi +12.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset