Lapin kultaa ja itsenäisyyttä janoava lapinÄSSÄ POHJOISIA AJANKUVIA JA AATOKSIA VUODENAIKOJEN VIRRASSA

Niinistö ehdokkaaksi

Kokoomuspuolueen on vallannut himo saada värisuora; presidentti,pääministeri ja Eurooppaministeri ja julkistaa maailmalle olevansa Eurooppalaisin puolue ja vievänsä Suomen Natoon.

Tähän heitä on kannustanut demareiden kokemus ja Lipposen valtakausi, joka oli maamme oikeistolaisinta politiikkaa.

Yksi virstanpylväs tässä tavoitteessa saavutetaan, kun Sauli Niinistö ilmoittaa alkavansa presidenttiehdokkaaksi. Puolueen painostus on varmaankin ollut niin kovaa, että ilmoitus pitää antaa nyt eikä myöhemmin. Myös Stubbi painaa päälle ja puolueen sisältä kuuluu voimakkaita lausuntoja jo Niinistön jahkailua vastaan.

Tietenkin Niinistö on voinut tehdä sellaisenkin päätöksen pikastuksissaan, että painostuksen alla ei ryhdy ehdokkaaksi ollenkaan ?!'

Presidentin vaalit ovat henkilövaalit. Viime vaaleissa äänestin Saulia. Kuka on Saulin vastaehdokas ratkaisee kantani ja samoin millaista Eurooppa ja ulkopolitiikkaa Sauli edustaa.

Tähänasti hän on suhtautunut kriisesti Kataisen ja Stubbin Eurooppa ja Nato intoiluun.

Hellekesän kynnys on hyvä ajankohta alkaa ehdokkaaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Vilho Juntunen

Niinistö ilmoittaa kieltäytyvänsä ehdokkuudesta. Pianhan se on julkinen
tieto.

turunen (nimimerkki)

Niinistö on "pakotettu" kokoomuksen ehdokkaaksi, koska Stubbilla ei olisi edes teoriassa mahdollisuuksia Soinia vastaan - mikä on aivan fantastista.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Eiköhän Niinistö tällä anna taustatukea heikolle Kataiselle! Varmaan ilmoittaa suostumuksensa.
En äänestänyt Niinistöä viime kerralla enkä äänestä vaikka hän asettuisi ehdokkaaksi. Tosin Halosen tähti on koko ajan ollut laskussa ollen liikaa sosdemien oloinen, ei puolueeton kuten presidentin virassaan kuuluu olla.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

No niin, ei siinä sitten muuta kuin vanhat pahvisaulit uusiokäyttöön!

Käyttäjän esaolkoniemi kuva
Esa Olkoniemi

Suomeen tarvitaan presidentti, joka keskittyy suomen sisäisten ongelmien esiintuomiseen, eikä pelkästää kulje ulkomailla hölynpölytilaisuuksissa.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Komennit jotka esitettiin ennen kello 10.00 ovat merkityksellisiä :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset