*

Lapin kultaa ja itsenäisyyttä janoava lapinÄSSÄ POHJOISIA AJANKUVIA JA AATOKSIA VUODENAIKOJEN VIRRASSA

Kaikki blogit puheenaiheesta Postinjakaja

Posti katsoo kuolemaa silmiin

Uutinen Turun Sanomissa kertoo Postin havittelevan uutta aluevaltausta kotisaattohoitopalveluiden parissa. Turussa ollaan kilpailuttamassa ko. palvelua ja Posti kärkkyy jo kilpailutusasiakirjoja euron kuvat silmissä vilkkuen. Vääjäämättä tulee mieleeni muutamia muitakin palveluita mitä Posti voisi kotikäynnillä suorittaa. Ennen postinkantajan nimellä tunnetun henkilön työpäivä voisi näyttää jatkossa vaikkapa tälle:

Rovaniemellä jakaa asukkaat toistensa posteja

Postin toiminta alkaa jo näyttämään surkuhupaisalta. Meidän luhtitalossa jaettiin kakkien käytävän tason

postit ensimmäisestä luukusta sisään. Koska asuntomme sattui olemaan ensimmäinen jouduimme

jakamaan loput naapureiden luukkuihin

 

Toinen esimerkki. Odottelin pitkään pankistani tunnuslukukirjettä, jotta saisin hoitaa pankkiasiani. Kirjettä

ei kuulunut ja aloin jo huolestua. Lopulta kaipaamani kirje tuli, ja sen oli "kantanut" eräs toisenlaidan kaupunginosan asukas, jolle postini oli kannettu.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä