Lapin kultaa ja itsenäisyyttä janoava lapinÄSSÄ POHJOISIA AJANKUVIA JA AATOKSIA VUODENAIKOJEN VIRRASSA

Kaikki blogit puheenaiheesta Presidentin vaalit 2018

Suomi on hyvä maa idän ja lännen välissä ! Dementia vaivaa !

Olen seurannut tiiviisti presidenttiehdokkaiden puheita ja tenttejä. Vaikuttaa siltä, että yhtä ehdokasta lukuunottamatta heitä vaivaa dementia ts. muistinmenetys.

Dementiaehdokkaista ei kukaan muista että Suomen sodanjälkeinen rauhanajan historia on perustunut puolueettomuuteen ja sitoutumattomuuteen sotilasliitoista. Suomen demokraattisen alku luotiin Venäjän ei lännen vallan alla. Länsi Hitlerin johdolla halusi hajoittaa ja vallata Venäjän jne.

Presidentinvaaleja ei tarvita enää

Kun katsoo Suomen mediaa niin on vaikea ymmärtää miksi kansan on mentävä aivan turhaan äänestämään. Itseäni otti päähän kylmässä rämpiä ääneni antamaan. Typerä lappu, jossa oli yksi numero pakattiin kahteen kirjekuoreen, hakattiin leimaa päälle ja henkkarini kysyttiin kahteen kertaan kolmen minuutin sisään. Median mukaan valinta on jo selvä. Gallupit kertovat tämän. Vaalit ovat pöhköjen puuhaa, kun presidentin voi näemmä valita 1300 gallupissa haastateltua. PS.

Niinistön ja Haaviston vaalitenttikannat itärajan turvallisuudesta puistattavat

Gallupien kärjessä olevat presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto esittivät Ylen henkilökohtaisissa vaalitenteissä Suomen itärajaa ja Suomen Nato-jäsenyyttä koskevia kannanottoja, joita on syytä käydä hieman tarkemmin läpi ennen varsinaista vaalipäivää. Sauli Niinistön henkilökohtainen vaalitentti oli maanantaina 15.1.2018 (Yle Areena 15.1.2018, Niinistö) ja Pekka Haaviston tiistaina 16.1.2018 (Yle Areena 16.1.2018, Haavisto).

Presidenttikisailu kuin IDOLS, paras esiintyjä palkittakoon!

Suomen kansalle tarjotaan nyt erinomaisia spektaakkeleita, joissa ehdokkaiksi puolueidensa taholta valitut pääsevät esittämään puhetaitojaan ja keinojaan, on selviytyä ns. 'revolverihaastattelijan' kynsistä.

Parhaat pisteet saa eilinen Seija, joka sentään yritti. Naurava presidentti ohitti hänet ns. huumorillaan.

Samaan aikaan, jos valtakunnan arvokkaimmalle asuinalueelle, Seurasaareen tien poskeen,  pääsee, joutuu läpäisemään testejä, jotka sekä miellyttävät että harmittavat.

Saulin kaudella turvallisuustilanne huonontunut

Ensimmäinen terrori-isku Turussa, jossa teki huutaa "Allahu akbar" eli "Jumala on suurin”, Saulin kaudella.

Hallitukselta ja Presidentiltä kesti vuorokausi ymmärtää että kyseessä terrori-isku. Mistä presidentti ja hallitus oli huolissaan? Vihapuheesta!

Suomalaisten turvallisuutta oon lisättävä ja rajatarkastukset käyttöön pitää olla matkustusasiakirjat.

Paperittomilla ei mitään asiaa Suomeen. Meidän pitää tietää ketkä liikkuu rajojemme yli.

 

Realismia: Niinistön vastustajien on aika ryhmittyä Väyrysen taakse.

Presidentinvaalien ydinkysymys on jo pitkään ollut: Tuleeko toinen kierros? Toinen kierros on selvästikin tulossa jo pelkästään sen tähden, että loppua kohden äänestäjät terävöityvät pohtimaan tilanne eri tavoin kuin joulukinkkua syödessä. Niinistön voittamiseksi toisella kierroksella on oltava todella vahva ja pätevä vastaehdokas Paavo Väyrynen. Perustelen:

Aktivoiko aktiivimalli "nukkuvat" uurnille?

Niin sanottu "nukkuvien puolue" on ylivoimaisesti suurin puolue Suomessa. Äänestysprosentti on korkeimmillaan 70 %, joten nukkuvat "voittavat" joka vaaleissa jättikannatuksellaan. Voi olla, että nykyinen politiikka, herättelee nukkuvia. Veikkaan, että nukkuvissa on paljon syrjäytyneitä, työttömiä, päihdeongelmaisia, ja muutenkin yhteiskunnasta vieraantuneita ihmisiä. Nyt kun heidän tilannettaan kiristetään aktiivimallilla, se voi aktivoida heidät myös uurnille. Toivottavasti näin myös käy.

Mikä Vanhasessa vetoaa, mikä ei

YLEn neljäs presidenttiehdokas oli  pääministerivuosina eri tavoin tutuksi tullut  pitkän linjan keskustalainen poliitikko Matti Vanhasen. Hän tunnusti, että tämä presidentinvaali on hänelle elämän tärkein vaali, mutta tuliko se mitenkään esille tämän ohjelman aikana?

 

Voi teitä YLE:n tyttöjä

Olin jo aikeissa lopettaa presidenttiehdokkaiden haastattelutunnin seurannan, kun näyttämölle ilmestyi Jan Andersson. Katsoin sekä Väyrysen että Huhtasaaren haastattelut ja molemmissa esiintyi naispuolinen toimittaja, jolle tällainen tilaisuus on liian iso pala yhden vihaisen tytön hallittavaksi. Joskus on tomittajan ymmärrettävä, että jankkaaminen, vittuilu ja omien mielipiteiden tyrkyttäminen haastateltavalle on juuri sitä populismia, jota ollaan syytämässä ehdokkaiden niskaan.

Kiitos Jan Andersson erittäin asiallisesta ja sivistyneestä haastattelusta tänään 10.1.2018.

Presidentin vaalista EU kansanäänestys?

Presidentin vaalista on mahdollista tulla uusi EU kansanäänestys. Niinistö vastaan Huhtasaari. Samalla presidentin vaalien kansanäänestys koskee myös maahanmuuttopolitiikkaa, liittovaltiokehitystä ja itsenäistä valuuttaa. Toivottavasti saadaan uurnille paljon väkeä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä